Musiikkileikkikoulun toimipaikkoja ovat:
MuskariJämsä, Jämsänkoski, Kuhmoinen ja Länkipohja.

Ryhmiä muodostettaessa otetaan huomioon kunkin toimipisteen osalta senhetkinen tarve, pedagoginen tarkoituksenmukaisuus, oppilasryhmän ikärakenne sekä tilan antamat mahdollisuudet. Ryhmäkoko on n. 5-10 lasta. Tunti on lapsen iästä riippuen 30-60 min kerran viikossa. Toiminnalla tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä musiikin keinoin. Opetussuunnitelma etenee tasolta toiselle iän ja lapsen kehityksen mukaan.

Musiikkileikkikoulun voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa.

Ilmoittautuminen

Musiikkileikkikouluun voi ilmoittautua joko sähköisellä ilmoittautumiskaavakkeella tai musiikkiopistolta saatavalla kaavakkeella. Ilmoittautumalla ajoissa varmistat ryhmien alkamisen. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Uudet oppilaat ilmoittautuvat keväällä ma 8.5.2017 mennessä. Myöhemmin tulevat ilmoittautumiset käsitellään syksyllä. Vapaita oppilaspaikkoja kannattaa tiedustella musiikkiopiston kansliasta myös kesken lukuvuotta. Opettajaan voi ottaa yhteyttä iltaisin, koska yhteydenottoihin ei voi vastata opetuksen aikana.

Tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Musiikkileikkikoulussa annettavan opetuksen tehtävänä on ennen kaikkea musiikin kokonaisvaltainen kokeminen, elämyksellisyys, musiikin rakkauden herättäminen, suomalaisen kansanperinteen vaaliminen sekä musiikillisten kykyjen ja valmiuksien kehittäminen seuraavilla alueilla:

  • kuuntelukyky ja musiikillinen muisti
  • äänenkäyttö ja laulutaito
  • rytmitaju
  • säveltaju
  • muototaju
  • harmoniataju
  • motoriikka
  • luova ilmaisu

Työtapoja ovat laulaminen, loruileminen, musiikkiliikunta, soittaminen, musiikin kuunteleminen, improvisoiminen, säveltäminen jne.

Musiikkia integroidaan muihin taidekasvatuksen alueisiin, kuten kirjallisuuteen, kuvataiteisiin, tanssiin ja draamaan. Tavoitteet asetetaan ryhmän senhetkisten valmiuksien mukaan huomioiden lasten yksilöllisyyden.

Toiminnalla tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä. Musiikki voi tulla osaksi lapsen arkipäivää, josta hän saa iloa, lohdutusta, virkistystä ja auttaa tarpeen tullen rentoutumaan. Musiikin maailman voi omistaa, sitä voi jakaa toisille ja toisten kanssa. Koska lapset käyvät musiikkileikkikoulussa vain kerran viikossa, on syytä korostaa lapsilähtöistä toimintaa, jonka päämäärä ei ole näyttävä suoritus, vaan omakohtainen tekeminen, kokemukset ja niiden arvostaminen.

Lapsi oppii musiikin avulla ryhmävastuuta, vuorovaikutustaitoja, ilmaisemaan itseään, kuuntelemaan ja keskittymään. Lasta rohkaistaan yhdessä tekemiseen, itseilmaisuun, itsenäiseen ajatteluun ja oman musiikkisuhteen löytämiseen. Yhtenä tavoitteena on edesauttaa valmiuksien kehittymistä perustason soitonopiskelua varten.

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn