Esiopetukseen ilmoittautuminen

Esiopetukseen ilmoittautuminen 5. – 16.3.2012.

Esiopetukseen lukuvuodeksi 2012 – 2013 ilmoitetaan v. 2006 syntyneet lapset. Esiopetusta annetaan
pääsääntöisesti koulujen toimintapäivien mukaisesti ajalla 8.8.2012 – 31.5.2013 noin 4 h/pv ja se on
vapaaehtoista ja maksutonta.

Perusopetuslain mukaan esioppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa tai päivähoitopaikasta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitopaikkaan, jos matka on viittä kilometriä pitempi.
Kuljetusta pitää hakea erillisellä hakemuksella.

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi myös päivähoitoa, tulee täyttää myös päivähoitohakemus.

Esiopetusta järjestetään päiväkodeissa, kahdessa yksityisessä päiväkodissa, Koskenpään, Kuoreveden, Länkipohjan ja Korven kouluilla.

Hakulomakkeita saa päiväkodeista ja niitä voi tulostaa myös Jämsän kaupungin internet-sivulta Esiopetus.
Hakemus palautetaan ko. alueen päiväkotiin.

Yksityisten päivähoitopalvelujen tuottajien on tehtävä ennen toiminnan aloittamista, olennaisista toiminnan muuttamisesta tai lopettamisesta kirjallinen ilmoitus varhaiskasvatusjohtajalle.

Katso myös Päivähoitoon hakeminen.

Julkaistu 14.2.2012