Toimielimien kokousajat vuonna 2012

Kaupunginvaltuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuuston kokouskutsu julkaistaan kaupungin ilmoitustaululla ja lisäksi kokouksista sekä tarkastetun pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä annetaan yleisesti tieto kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä ja kaupungin verkkosivuilla.

Kaupunginhallitus kokoontuu kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina klo 17.00 ja tarpeen mukaan muulloinkin. Tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä Hallintopalveluissa (os. Seppolantie 10, Jämsä) kokousta seuraavan viikon tiistaina klo 13–15.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ovat yleisesti nähtävillä päätöstä seuraavan viikon maanantaina klo 9–15. Pöytäkirjat ovat nähtävillä kunkin viranhaltijan toimistossa.

Sivistyslautakunta kokoontuu kuukauden viimeisenä torstaina (varapäivänä 1. torstai). Tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä sivistystoimen hallintopalveluissa (os. Kenraalintie 12 Jämsänkoski) kokousta seuraavan viikon keskiviikkona klo 13–15.
Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätökset ovat yleisesti nähtävillä joka kuukauden 3. tiistai klo 13–15 sivistystoimen hallintopalveluissa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu kevään 2012 aikana seuraavina päivinä: 17.1. klo 15.00, 7.3. klo 15.00, 24.4. klo 15.00 ja 5.6. klo 12.00. Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä Kelhänkadun virastotalolla hallintosihteerin huoneessa klo 9–11 viikon kuluttua kokouksesta.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ovat yleisesti nähtävillä Kelhänkadun virastotalon hallintosihteerin huoneessa kuukauden 3. tiistai klo 9–11.

SoTe-tilaajalautakunta kokoontuu vuoden 2012 aikana seuraavina päivinä 19.1., 15.3., 3.5., 7.6., 23.8., 27.9., 1.11. ja 13.12. klo 16.00. Tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä SoTe-tilaajakeskuksessa (Seppolantie 10, Jämsä) kokousta seuraavan viikon torstaina klo 13–15.
SoTe-tilaajalautakunnan alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä päätöstä seuraavan viikon maanantaina klo 13–15 SoTe-tilaajakeskuksessa.

Tekninen lautakunta kokoontuu kuukauden neljäntenä torstaina. Tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä yhdyskuntatoimen hallinnossa (os. Seppolantie 10, Jämsä) kokousta seuraavan viikon perjantaina klo 13–15. Teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätökset pidetään yleisesti nähtävillä päätöstä seuraavan viikon maanantaina klo 13–15 yhdyskuntatoimen hallintotoimistossa.

Ympäristölautakunta kokoontuu kuukauden toisena torstaina klo 17.00 ja tarpeen mukaan muulloinkin. Tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä valvontatoimessa (os. Seppolantie 10, Jämsä) kokousta seuraavan viikon tiistaina klo 12–15.
Ympäristölautakunnan alaisten viranhaltijoiden julkipanon jälkeen annetut päätökset ovat nähtävillä virka-aikana klo 9-15 valvontatoimessa. Muut päätökset pidetään nähtävillä valvontatoimessa päätöksentekopäivästä seuraavana maanantaina klo 12–15.

Mikäli pöytäkirjan tai viranhaltijapäätösten nähtävilläolo ajoittuu arkipyhään, siirtyy nähtävilläoloaika seuraavaan arkipäivään. Nähtäville ei aseteta kokonaan salassa pidettäviä päätöksiä eikä päätöksiä, jotka perustuvat esim. työntekijän ehdottomaan oikeuteen lain tai virkaehtosopimuksen mukaisesti.

Jämsän kaupunki

Julkaistu 10.2.2012