Hallinto-oikeuden ratkaisu yllättävä Himosvuoren poikkeamispäätösasiassa
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ratkaisussaan todennut, että Hiihtokeskus Himosvuori Oy ei tarvitse rakentamiseen poikkeamislupaa ja siksi hylännyt poikkeamista koskevan hakemuksen ja kumonnut Jämsän kaupungin-hallituksen päätöksen. Hallinto-oikeuden ratkaisu ei johda siihen, että hiihtokeskukselle myönnettäisiin rakennuslupa.
Yhdyskuntatoimenjohtaja Kari Vaara toteaa, että hallinto-oikeuden päätös ei merkitse sitä, että hiihtokeskus saisi automaattisesti rakennusluvan haluamalleen rakennukselle. ”Lupamenettelynä asiassa tulee kyseeseen ns. suunnittelutarveratkaisu, jota tarkastellaan suhteessa tulevaan maankäytön suunnitteluun eli osayleiskaavan muutokseen. Sen mukaan 1800 m2:n suuruista tukirakennusta ei kyseessä olevalle alueelle voida rakentaa”. Kari Vaara pitää hallinto-oikeuden päätöstä yllättävänä ja toteaa kaupungin harkitsevan valituksen tekemistä korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Huhtikuussa 2005 julkaistu Master Plan –suunnitelma sisältää matkailun kehittämisen tavoitteet Himoksen ja koko Jämsän seudun näkökulmasta. Master Planin pohjalta alueelle on laadittu osayleiskaavan muutos, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 22.9.2008. Tämän osayleiskaavan muutoksen VU-1 alueelle ei ole mahdollista rakentaa kyseessä olevaa tukirakennusta.
Hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan voimassa olevan Himoksen osayleiskaava sallii hiihtokeskustoimintaan liittyvien rakennuksien ja rakennelmien sijoittamisen urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle VU-1. Jämsän kaupungin mielestä tämä johtaisi hallitsemattomaan rakentamiseen eikä kaavaa laadittaessa määräyksellä ole tätä tarkoitettu. VU-1 alueelle ei ole edes osoitettu rakennusoikeutta.
Jämsän kaupungin tehtävänä on ohjata alueellaan yhdyskuntarakennetta, maankäyttöä ja rakentamista sekä eri toimintojen yhteensovittamista. Himoksen alueella maankäyttöä ohjaa vanhentuneen osayleiskaavan sijasta valmisteilla oleva Himoksen osayleiskaavan muutos ja laajennus.
Lisätietoja:
Yhdyskuntatoimenjohtaja Kari Vaara
Puh. 020 638 2378