Lehdistötiedote

Henkilöstösäästötoimenpiteiden vaikutukset palveluihin

Kaupungin henkilöstösäästöt toteutetaan eri toimialoilla 1.6. – 31.12. välisenä aikana. Tavoitteen mukaisiin kokonaissäästöihin ylletään henkilöstön vaihtaessa vapaaehtoisesti lomarahojaan vapaaksi sekä lomautuksina. Lomarahoja vapaiksi vaihtaneita on yhteensä 270 henkilöä ja saavutettava säästö on 420.000 €. Lomautukset koskevat n. 1000 henkilöä, säästö on 1,3 M€. Kummallakin tavalla toteutettuna henkilöstön poissaolo tehtävistään näkyy väistämättä kuntalaisille tuotettavissa palveluissa. Näitä näkyviä vaikutuksia ovat sulut terveydenhuollon eri pisteissä, kirjastoissa, uimahallissa, kaupungintalolla ja yhteispalvelupisteissä. Sulkuajoista eri toimialoilla tiedotetaan tarkemmin Jämsän Seutu lehdessä. Sulkujen lisäksi supistettu toiminta aiheuttaa mm. viiveitä toimialojen asiakaspalvelupisteissä ja päätöksenteossa, kaupungin tiedotustoiminta vähenee, pidentyneitä lupien käsittelyaikoja, hoitoon pääsyaikojen pidentymistä sekä kunnallisteknisten palvelujen heikentymistä.

 

Keskushallinto

 
Hallintotoimen henkilöstö on pääosin vaihtanut lomarahoja vapaisiin joko osittain tai kokonaan. Henkilöstö on pois töistä mainituista toimenpiteistä ja vuosilomista johtuen 48 – 58 työpäivää eli n. 2 – 3 kk vuoden aikana.
 
Kaupungintalo ja yhteispalvelutoimistot ovat suljettuna 29.6. - 2.8.2009 välisen ajan sekä 14. - 20.9. ja 12.-18.10.2009. Virastojen sulku on myös joulun aikaan joitakin päiviä myöhemmin tarkentuvana ajankohtana. Kaupunginhallitus ei kokoonnu 29.6.- 10.8.2009 välisenä aikana.
 
Nettisivuja päivitetään sulkuaikana ainoastaan erittäin välttämättömissä tapauksissa. Ostolaskujen käsittely ja laskujen maksaminen hidastuu.
 

Yhdyskuntatoimi

 
Yhdyskuntatoimen osalta 140 000 €:n säästötavoitteesta n. ¾ osaa saavutetaan lomarahojen vaihtamisella vapaisiin. Kahden viikon mittaisilla lomautuksilla täyttyy loppuosa säästöstä. Yhdyskuntatoimen palveluissa lomautukset ja lomarahavapaat pyritään ajoittamaan siten, että kuntalaisille koituva haitta olisi mahdollisimman pieni. Kaavoitushankkeiden aikataulut ja lupien käsittely tulevat kuitenkin pidentymään ja asiakasneuvonta vähenee. Kunnallisteknisten palvelujen, kuten katujen kunnossapito ja puistojen, leikki- ja liikuntapaikkojen hoitoon käytettävän ajan vähentyminen luonnollisesti näkyy asukkaille herkimmin. Kuntalaisten ja yritysten rakennushankkeet viivästyvät rakennuslupakäsittelyn hidastuessa ja asiantuntijapalveluiden supistuessa.
 

Terveydenhuolto

 
Terveydenhuollossa säästötoimenpiteet toteutetaan pääosin sulkuina eri yksiköissä. Terveysasemien ja hammashoidon toimipisteiden sulut toteutetaan vuorottelemalla, jotta voidaan taata asukkaille ensiapuluonteiset palvelut ja rajoitetusti kiireetöntä hoitoa koko lomautusjakson ajan. Terveysasemat ovat suljettuina viikon jaksoissa syys-lokakuussa viikoilla 36 – 44 ja hammashoitolat kahden viikon ajan yhtäjaksoisesti lokakuussa viikoilla 41-44 ja marras-joulukuussa viikot 48-49.
 
Vanhusten palveluissa sulkuajat ovat pisimmät. Kotisairaala on 3,5 kk ja muistipoliklinikka 4,75 kk:n ajan kokonaan suljettuina. Vuodeosaston osasulku tarkoittaa 12 vuodepaikan vähennystä neljän kuukauden ajan. Päiväkeskukset Villa Saksala ja Jämsänkoski ovat heinäkuun kokonaan suljettuina, viiden kuukauden osasulku tarkoittaa aukioloa kolmena päivänä viikossa elokuusta vuoden loppuun. Laboratorio, röntgen ja fysioterapia palvelut hoidetaan supistettuna henkilöstön ollessa lomautettuna. Jokilaakson sairaalan Kirurgian os., Leikkausos. ja polikliininen toiminta on suljettuina joulukuussa viikot 50 ja 51. Lähetejono tulee kasvamaan, mutta hoitotakuu ei vaarannu jonotilanteen ollessa tällä hetkellä hallinnassa. Sisätautiosaston ollessa suljettuna marraskuussa viikon 48, potilaat ohjataan keskussairaalaan.
 
Terveydenhuollossa kokonaan lomautusten ulkopuolelle jäävät ensiapu, vuodeosastot 11 ja 12, vanhainkodit, kotihoitoyksiköt ja palveluasunnot, vammaisten asuntolat ja sosiaalityö. Näissä palveluissa työskentelee yhteensä 243 henkilöä. Lomautusten ulkopuolella ovat myös Kuhmoisten kunnan alueella olevat yksiköt, joissa on töissä 68 henkilöä.


Sivistystoimi

 
Sivistystoimen lomautukset toteutetaan siten, että palvelut tulevat lainmukaisesti hoidetuiksi. Samalla on kiinnitetty huomiota johtosuhteisiin (vastuu). Lomautukset ovat pituudeltaan 7- 21 vrk. Lomarahojen vaihtoa on käyttänyt 69 viran- ja toimenhaltijaa. Pääosin on vaihdettu 50 % lomarahoista (52 vaihtoa). Lomautusten piirissä on 422 viran- ja toimenhaltijaa. Lomarahojen vaihdolla saavutetaan sivistystoimialan palkkausmenoihin 86.000€ vähennys ja lomautuksilla 415.000€ vähennys, kokonaisvaikutus yhteensä 501.000 euroa. Säästötavoitteeksi kaupunginvaltuusto asetti sivistystoimen toimialalle henkilöstömenojen osalta 541.000 €. Lomarahojen vaihto ja arvioon perustuva osa-aikaisten osuus vaikuttavat siihen, että asetetusta tavoitteesta jäädään jonkin verran. Säästötavoitteen asetannassa osa-aikaisuuksien huomioon ottaminen oli mahdotonta.
 
Varhaiskasvatuksen osalta lapset ovat pääsääntöisesti omissa päivähoitopaikoissaan, joissa tavanomaisissakin tilanteissa ryhmiä yhdistetään lomien, päivystysten ja kesäsulkujen aikana noudattaen kuitenkin lasten päivähoidosta annettua asetusta. Perhepäivähoidossa olevat lapset käyttävät ensisijaisesti heille tavanomaisissa olosuhteissa osoitettuja varahoitopaikkoja.
 
Varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatushenkilöstön 7 päivän lomautus toteutetaan pääsääntöisesti kesäaikaan, jolloin lapsia on kesälomalla ja päivähoito on muutoinkin keskitetty kuuden viikon ajaksi viiteen yksikköön. Myös syys- ja joululomalla yksiköitten lapsiryhmiä yhdistellään ja yksiköitä suljetaan mahdollisuuksien mukaan. Päivähoitoa tarvitsevat lapset siirtyvät päivystäviin yksiköihin samalla tavoin kuin keskitetyn kesäpäivystyksen aikana. Päivystys- ja sulkuaikoina koko varhaiskasvatuksen henkilöstö siirtyy joustavasti yksiköstä toiseen sijaistamistarpeen mukaan. Lomautus itsessään ei tuo muutosta toimipisteiden sulkemiseen.
 
Perusopetuksessa suunniteltujen lomautusten johdosta opetussuunnitelmaa ei tarvitse muuttaa eikä päätettyihin työ- ja loma-aikoihin lomautusten johdosta ole ollut muutostarvetta. Sekä perus – että lukio- opetuksessa lomautustilanteessa kullakin oppilasryhmällä on oma opettaja, eikä ryhmien koot pääsääntöisesti muutu. Oppilaan oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja se, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet, turvataan.
 
Opettajien lomautuksen kesto on 7 päivää, joista kouluaikaisia päiviä on kaksi. Laaja-alaiset (kiertävät) erityisopettajat sijaistavat luokanopettajia opettajien kouluaikaisina lomautuspäivinä muissa alakouluissa kuin Vitikkalassa ja Mäntykalliossa. Suurimmissa alakouluissa luokanopettajien lomautuksen aikana koulujen omat ja erikseen määrätyt kuhunkin ryhmään nimetyt laaja-alaiset erityisopettajat ja aineenopettajat sekä rehtori huolehtivat lomautettavan opettajan ryhmästä.
 
Laaja-alaiset erityisopettajat lomautetaan siten, että noin puolet on lomautettuna ja noin puolet töissä sen jälkeen, kun luokanopettajien lomautus on ohi. Tämän lomautusjakson ajan vastuukoulut jaetaan tilapäisesti työssä oleville laaja-alaisille erityisopettajille opetusjohtajan päätöksellä.
 
Kiertävät englannin opettajat lomautetaan luokanopettajien lomautuksen jälkeen yksittäisinä päivinä (2 pv/ opettaja) siten, että lomautuksen aikana luokanopettaja hoitaa kielen opettamisen tai koulussa on teemapäivä tai koulun ulkopuolinen opiskelupäivä siten, että englannin opettajalla ei olisi ollut oppitunteja.
 
Kehitysvammaopetuksen ja starttiluokan opettajat lomautetaan ainoastaan ajalle 7.-11.8.2009, jolloin lomautus kohdistuu opettajien ns. Veso-päiviin. Oppilaiden koulupäivinä tämä opetus toimii omien opettajien voimin.
 
Lukion opetushenkilöstön lomautuksen kesto on 9 päivää, joista kouluaikaisia päiviä on neljä. Lukiossa opettajakohtainen neljä kouluaikaista päivää toteutetaan koeviikon päivinä (2) ja siten, että rehtori, apulaisrehtori tai lomautuksen ulkopuolella olevat opettajat ohjaavat koululle saapuvia opiskelijoita taksvärkkipäivänä ja lukukauden päätöspäivänä järjestetään lukuvuoden päättäjäistilaisuus.
 
Työväenopistossa sekä Musiikkiopistossa lukuvuosi aloitetaan viikkoa tavanomaista myöhemmin. Työväenopistossa syyslukukauden pituudeksi tulee 10 viikkoa ja musiikkiopistossa opetuskertoja syyslukukaudella tulee 17. Lukuvuoden lyhentäminen ei kummassakaan oppilaitoksessa vaikuta kurssimaksuihin.
 
Kirjastopalveluissa lomautukset aiheuttavat sulkuja sivukirjastoissa heinä ja elokuussa. Pääkirjasto on avoinna normaalisti.

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut

Pälämäen ja maamiehen museo ovat suljettuina koko kesän. Tiloihin on tilattava maksullinen opastus.
Uimahallin tavanomaisen heinäkuun kesäkeskeytyksen lisäksi uimahalli on suljettu myös elokuun.
Uimahallissa suunnitellut uimakoulut pidetään kesäkuussa. Sen sijaan lasten uimakouluja Hallissa ja länkipohjassa ei järjestetä.
Erityisryhmien toimintapäiviin ei osallistuta eikä erityisliikunnan yksilöohjausta järjestetä. Liikennepuisto on avoinna, sen käyttö on maksullista. Nuorten kesäleirit järjestetään.
 
26.5.2009
Jämsän kaupunki
 
Tiedote pdf-tiedostona