Himoksen esikauppakirja-asiassa ratkaisu

 
Keski-Suomen Käräjäoikeus on tänään antanut päätöksen koskien Jämsän kaupungin ja Himos-Huippu Oy:n kiinteistöjen vaihtoa koskevan esikauppakirjan voimassaoloa. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan esikauppakirja purkautui uudessa yhteistyösopimuksessa.
 
Asia koskee vuonna 2005 Jämsän kaupungin ja Himos-Huippu Oy:n välillä tehdyn kiinteistön esikauppakirjan voimassaoloa. Esikauppakirjan mukaan osapuolet vaihtaisivat kiinteistöjä Himoksen alueella. Vuonna 2006 sopija-osapuolet sekä YIT allekirjoittivat yhteistyösopimuksen. Tähän yhteistyösopimukseen sisältyi myös aiemmin kaupungin ja Himos-Huippu Oy:n välille tehdyn esikauppakirjan purku. Himos-Huippu Oy:n käsityksen mukaan esikauppakirjaa ei olisi purettu, vaan ainoastaan luovutusten tapaa muutettiin uudella yhteistyösopimuksella.
 
Keski-Suomen Käräjäoikeuden tänään antama ratkaisu käytännössä tarkoittaa, ettei kiinteistöjen vaihto toteudu.
 
Jämsän kaupungin osalta asia on loppuun käsitelty. Yhdyskuntatoimenjohtaja Kari Vaara toivoo käräjäoikeuden päätöksen osaltaan antavan uskoa Himoksen ympärivuotisen matkailukeskuksen kokonaisvaltaisen kehittymisen vauhdittumiseen. - Siihen tarvitaan elinkeinoelämän toimijoiden yhteisiä ponnisteluja ja yhteistyötä riidan sijaan. Kaupunki luo osaltaan edellytykset Himoksen kehittymiselle mm. maankäytön ohjauksen keinoin.
 
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Ilkka Salminen p. 040 142 7111
yhdyskuntatoimenjohtaja Kari Vaara p. 040 511 7747
 
Julkaistu 30.12.2010