Jämsän Äijä kirjoituskilpailu Jämsän kouluissa

Jämsän Äijä kirjoituskilpailuun on tähän mennessä tullut runsas kaksikymmentä nykyaikaan sijoitettua Äijä tarinaa. Kirjoituskilpailu käynnistettiin toukokuun alussa yläkouluissa. Kirjoituskilpailu jatkuu syyslukukaudella. Mukaan toivotaan tarinoita myös alemmilta luokilta.

Jämsän Äijästä halutaan luoda kaupungin myönteisen tulevaisuuden yksi puolestapuhuja. Nuorten ja lasten mielikuvitusmaailma on tunnetusti avarampi kuin aikuisella. Tämän vuoksi kirjoituskilpailun suuntaaminen erityisesti nuorille on ollut tarkoituksenmukaista. Samalla Jämsän Äijää tehdään tutummaksi myös nuoremmalle sukupolvelle.

Kirjoituskilpailun tehtävänannossa koululaisia kannustetaan luomaan oma mielikuvitustarina uuden Äijän elämästä. Tarinoissa voi viedä Äijää rakentamaan tulevaisuuden Jämsää, liikkua Äijän kanssa uusilla alueilla ja matkustaa vaikka avaruuteen. Entisen Äijän kertomukset päättyivät aina hullusti, äijä jäi taivaasta, laivasta tai junasta. Uusi Äijä ei enää jää mistään, vaan löytyy aina sieltä missä tapahtuu.

Kilpailuun osallistuvien tarinoiden ei tarvitse olla pitkiä. Ne voivat olla myös sutkautuksia tai sanontoja. Vanhoja Jämsän Äijä sanontoja ovat ”Mitähän ne kaikki oikei vejättävät? Sano Jämpsän Äijä kun aina voa autoja män” ja ”seleve pyy, sano Jämpsän Äijä varista.

Uusia ja vanhoja Jämsän Äijä tarinoita ja sutkautuksia on tarkoitus koota kirjasen muotoon. Kirjanen olisi saatavilla paikoissa joissa matkailijat asioivat. Tarinat tukevat Jämsän Äijän hahmon tunnetuksi tekemistä myös seudun ulkopuolella.
Kirjoituksia voi lähettää nuorisotoimenjohtajalle myös kesän aikana.
 

Lisätietoja: 

Hannu Ahlstedt
nuorisotoimenjohtaja
p. 020 638 2620
Laura Walden
yhteyspäällikkö
p. 020 638 2463