Jämsän Äijän kirjoituskilpailun parhaita palkittiin
![]() |
|
|
Palkitut Sofia Hihnala, Olli Nieminen ja
Aleksi Valkeamäki sekä
kilpailuraadin jäsen Erkki Lehtonen
|
Aleksin teksti on luomiskertomus, jossa Jämsän Äijä rakentaa autiolle seudulle kukoistavan asuin- ja liikekeskuksen. Äijä täyttää paikkakuntansa menestyvillä ja tyytyväisillä asukkailla. Toisen palkinnon sai Olli Nieminen tarinastaan Jämsän Äijä ja Patajoen kanava. Äijä saa Ollin kertomuksessa kanavan valmiiksi. Samalla hän onnistuu kiristämään paikoilleen monet muutkin Jämsän kehitystä haitanneet löysät mutterit. Kolmanneksi sijoittui Sofia Hihnala perinteestä nykypäivään sijoitetulla kertomuksellaan Jämsän Äijä ja Synninlukon salaisuus. Sofian tarinassa Äijä tapaa historian hämäryydestä periytyvällä Synninlukolla mukavia jämsäläisiä.
Kilpailuraadin mielestä kaikissa lähetetyissä tarinoissa Jämsän Äijä onnistui todella hyvin kaikissa toimissaan. Tarinat olivat hauskoja ja myönteisiä. Kirjoittajat olivat antaneet mielikuvituksensa lentää vapaasti eri aihepiireissä. Kilpailu jatkuu vielä alakoulujen puolella jouluun saakka. Alakoululaisten parhaat palkitaan tammikuussa.
Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota tarinoiden myönteisyyteen ja kertomuksien kautta syntyvään mielikuvaan Jämsästä. Vanhoistakin aiheista oli rakennettu nykypäivään sopivia tarinoita ja teksteistä välittyi voimakas usko paikkakunnan parempaan tulevaisuuteen. Kilpailuraatiin kuuluivat Erkki Lehtonen, Laura Walden, Ritva Hellstén ja Hannu Ahlstedt.
Jämsän Äijästä on valmisteilla julkaisu. Julkaisussa käytetään vanhoja tarinoita ja uusia kertomuksia uuden, myönteisen kuntakuvan luomisessa. Alakouluilta saatavista teksteistäkin parhaat palkitaan ja kaikkia tullaan hyödyntämään julkaisun koostamisessa.
Lisätietoja:
Hannu Ahlstedt
020 638 220
hannu.ahlstedt(at)jamsa.fi
Laura Walden
020 638 2463
laura.walden(at)jamsa.fi
Julkaistu 7.12.2010
