Jämsässä esitettävä koululaisooppera ensimmäistä kertaa Keski-Suomessa

      
  

 

  
Pianisti Kari Hänninen ja tenori Tero Harjunniemi Kansallisoopperasta ohjaamassa oopperan kuorojen harjoituksia Vitikkalan koululla.

 

 

Jämsän Vitikkalan koululla esitetään joulukuun 3.päivä Auringonkukat ooppera yhteistyössä Kansallisoopperan kanssa. Koululaisoopperassa oppilaat esiintyvät yhdessä ammattilaulajien ja - muusikon kanssa. Jämsään koululaisoopperan on tilannut Vitikkalan koulun vanhempainyhdistys viime keväänä.

Teoksessa laulavat Vitikkalan koulun molemmat kuorot. Kuoroissa on oppilaita 2.- 6. luokilta. Kuoroihin on tullut uusia innokkaita laulajia syksyn kuluessa. - Mistään aikaisemmasta koulun produktiosta pojat eivät ole olleet näin innostuneita. Oopperan 50 oppilaan kuorossa on kahdeksan poikaa, hämmästelee Vitikkalan koulun rehtori Eira Hietajärvi. Kuorot ovat harjoitelleet kuluneen syksyn aikana oopperaa kerran viikossa koulutuntien ulkopuolella. Oopperan valmistelu on näkynyt syksyn aikana eri aineiden opetuksessa oopperan aihepiiriin liittyvien asioiden käsittelyssä.

Viime perjantaina oopperan harjoituksiin osallistuivat Vincent van Goghin roolissa esiintyvä tenori Tero Harjunniemi ja muusikko, pianisti Kari Hänninen Kansallisoopperasta. Heidän tehtävänään oli tukea opettajien Petra Huujärven ja Hanneli Merikallio-Soikkelin johdolla tapahtuvaa harjoittelua ja antaa eväitä viimeiselle harjoittelukuukaudelle ennen esityspäivää.

Esityspäivänä oopperan työryhmä saapuu koululle puvut ja lavastuselementit mukanaan. Päivän aikana ooppera harjoitellaan valmiiksi. Esityspäivän kenraaliharjoituksia klo 15 pääsevät seuraamaan kaikki Vitikkalan koulun oppilaat.

Auringonkukat, kertoo valosta, varjosta ja Vincent van Goghista. Tarinassa ovat mukana Vincent van Goghin lisäksi mm. hänen nuorempi veljensä Theo, Paul Gauguin sekä Theon vaimo, Johanna. Oppilaat muodostavat Valo-, Varjo- ja Auringonkukkakuorot, joilla on oopperassa merkittävä osuus. Oopperan on säveltänyt Atso Almila ja libreton on kirjoittanut Jukka Itkonen. Aikaisemmat koululaisoopperat: Kerjäläiset, Noitasapatti ja Sotajoulukuu ovat olleet huikea menestys kouluissa kautta Suomen.

Auringonkukat oopperan joulukuun 3.päivänä klo 18 esitettävän näytökseen voi ostaa lippuja kaupungintalon neuvonnasta ja pääkirjastosta. Aikuiset 5 €, lapset 2 €. Liput tulevat myyntiin perjantaina 26.11.2010.


Lisätietoja
Luokanopettaja Petra Huujärvi
p. 044 597 8767
Luokanopettaja Hanneli Merikallio-Soikkeli
p. 0500 163 772