Jukolan viesti 2013 suunnistaa Jämsässä
Jukolan viesti 2013 suunnitellaan järjestettäväksi 15.-16.6.2013 Jämsässä.
Jukolan viestin järjestelyistä vastaa Jämsän Retki-Veikot ry:n Jukola 2013 järjestelyorganisaatio.
Jukolan viestiin osallistuu arviolta yli 15 000 kilpailijaa sekä 25 000 katsojaa ja huoltajaa yhden viikonlopun aikana 2013 kesäkuussa. Alustavaksi ajankohdaksi on suunniteltu 15.-16.6.2013 eli perinteisesti viikkoa ennen juhannusta. Venlojen viesti (4 osuutta, naiset) suunnistetaan lauantaina iltapäivällä ja Jukolan viesti (7 osuutta, miehet) lauantain ja sunnuntain välisen yön läpi kilpailun kestäessä yhteensä n. 24 tuntia lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään.
Jukolan viesti 2013 kilpailukeskuksen on suunniteltu sijaitsevan Jämsän ammattiopiston Myllymäen kampuksen alueella. Viestin lähtöpaikkana on Myllymäen hiekkakenttä ja Jämsänkosken jäähallin ympäristö.
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Ilkka Salminen
puh. 020 638 2001