Kaupungin viestintävastaavat saivat todistuksen
Kaupunki on toteuttanut syksyn aikana viestinnän koulutushankkeen yhteistyössä Jämsän ammattiopiston ja ELY–keskuksen kanssa. Koulutukseen osallistuneet viisi henkilöä eri toimialoilta saivat todistuksen torstaina.
Jämsässä JAOn tiloissa järjestetty koulutus sisälsi kymmenen lähikoulutuspäivää. Koulutuksen pääpaino oli viestinnän perusteissa, verkkoviestinnässä ja kirjoittamisessa. Lisäksi perehdyttiin kaupungin omaan viestintästrategiaan ja tiedottamisen kulttuuriin.
Koulutukseen osallistuneet pitävät erityisen tärkeänä viestintävastaavien nimeämistä toimialoille. Viestintäkoulutus on viesti organisaatiolle tiedottamisen tärkeydestä. Hyvänä pidetään koulutuksen myötä syntynyttä monialaista viestintäryhmää.
Viestintävastaavilla on valmiudet hoitaa toimialojensa ulkoista ja sisäistä viestintää. Tehtäviin sisältyy mm. toimialan tiedotteiden laadinta, tiedotustilaisuuksien järjestäminen, päätösviestintä, juttuvinkit, nettisivujen ja intranetin päivittämistä. Lisäksi viestintävastaavien tehtävänä on aktivoida kaupungin toimialojen muuta henkilöstöä aktiiviseen viestintään.
Viestintäryhmä laatii kaupungille viestintäohjeet käytännön tiedotustyöhön. Viestintäohjeiden valmistuttua ne arvioidaan ja hyväksytetään kaupungin johtoryhmässä ja kaupunginhallituksessa.
Koulutukseen osallistuneet käyttävät vuoden alussa uusia viestintävastaava nimikkeitään yhdessä nykyisen nimikkeensä kanssa. Uusi tehtävänimike tukee viestintäryhmän toimintaa organisaatiossa ja selkiyttää tehtävissä tapahtuvaa muutosta. Koulutukseen ovat osallistuneet toimialoittain
Yleishallinto
Pirjo Grönvall, verkkotiedottaja, nimike muuttuu kokonaan 1.1.2011 alkaen
Tilaajahallinto
Raija Partanen, toimistosihteeri, viestintävastaava
Sosiaali- ja terveystoimi
Tarja Neuvonen, toimistosihteeri, viestintävastaava
Yhdyskuntatoimi
Mari Salminen, hallintosihteeri, viestintävastaava
Sivistystoimi
Hannu Ahlstedt, nuorisotoimenjohtaja, viestintävastaava
Laura Walden
yhteyspäällikkö p. 020 638 2463