Kouluverkon optimoinnin tuomia säästöjä kehitystoimiin

Kaupunginhallituksen 1.11.2010 toimeksiannon mukaisesti sivistyslautakunta sai tehtäväkseen selvittää koulujen lakkauttamista saatavien säästöjen osittaista kohdentamista kehitystyöhön. Tällaisia kohteita olisivat lasten ja nuorten ennaltaehkäisevä työ. Samalla tulee selvittää sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen välistä yhteistyötä sekä työnjakoa.

Sivistystoimessa on suunniteltu useita yksilöityjä kehittämiskohteita taloussuunnittelukaudelle 2011-2013. Osa kehittämistoimista on tarkoitus suunnata varhaiskasvatuksen vahvistamiseen uuden erityisopettajan työpanoksella. Taloussuunnitteluvuosina määrää vielä lisätään. Perusopetuksen puolella panostettaisiin opetuksen laadulliseen kehittämiseen tarjoamalla oppilaille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opetuksen tukea. Näin voitaisiin välttyä myöhemmistä vaativimmista erityistukimuodoista. Perusopetuksen oppilashuollon henkilöstöä haluttaan myös vahvistaa yhdellä työntekijällä. Nykyiset voimavarat ovat liian vähäiset tukea tarvitsevien oppilaiden ja kotien määrä huomioiden. Samanaikaisopetuksesta käynnistetään pilotointi, johon haetaan Opetus- ja kulttuuriministeriöstä avustusta perusopetus paremmaksi –määrärahoista.

Nuorisotyön, oppilashuollon ja perhetyön yhteisten voimavarojen lisäämiseksi on valmisteltu yhden nuorisotyöntekijän/sosiaaliohjaajan palkkaamista ennaltaehkäisevään työhön. Näin voitaisiin turvata työvalmennussäätiö Avituksen kautta käynnistyneen etsivän nuorisotyön jatkuminen.

Kirjastopalveluja halutaan kehittää myös lasten ja nuorten kasvua tukevaan suuntaan. Suunnitelmissa on kokeilla erilaisia aukioloaikoja, suunnata aineistohankintaa nuorien käyttäjien tavoittamiseksi ja lisätä ohjattuja kirjastokäyntiä. Kehitystyöhön otetaan mukaan nuorten edustajia. Samalla voidaan tiedottaa ja tarjota esimerkiksi nuorten palveluja uudella yhteistyömallilla. Kehittämiskohteeseen tullaan hakemaan Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 1.12.2010 kokouksessaan suhtautuen myönteisesti asiaan, joka etenee seuraavaksi kaupunginvaltuuston päätettäväksi 13.12.2010 osana kaupungin talousarviota

Lisätietoja
sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
0400 542 062
leena.kilpelainen@jamsa.fi

Julkaistu 2.12.2010