Laatupalkinto muistipoliklinikoiden toiminnan kehittämisestä

Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vanhusten palveluiden muistipoliklinikalle ja Jokilaakson sairaalan neurologian muistipoliklinikalle on myönnetty Suomen Lääkäriliiton laatupalkinto. Jämsän kaupungin puolesta palkinnon vastaanotti muistihoitaja Ella Niskanen. Laatupalkinto luovutettiin Helsingissä 2. joulukuuta.

Laatupalkinto myönnettiin muistipoliklinikoiden toiminnan kehittämisestä yhteistyönä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kanssa. Yhteishankkeen tavoitteena on ollut aivoterveys ja muistisairauksien ennaltaehkäisy. Yhteistyön ansiosta muistisairailla on mahdollisuus saada lähipalveluna edullisesti tuotettua hyvää hoitoa.

Henkilökunnan säännöllisellä lisäkoulutuksella ja poliklinikoiden toimintaa kehittämällä taataan muistipotilaalle laadukas hoito. Tämä saavutetaan noudattaen terveydenhoito-alan eri ammattiryhmien sopimaa hoidonporrastusta. Toimijat ovat saaneet aikaan kattavan, koulutetun muistihoitajaverkoston, muistipoliklinikan toiminnankäsikirjan sekä hyviä toimintatapoja ja prosessikuvauksia.

Hankkeen avulla on pyritty löytämään alueellisia yhdenmukaisia toimintamalleja sovellettavaksi ja edelleen kehitettäväksi myös valtakunnan tasolla. Toimintoja on kehitetty ja yhdenmukaistettu yhteistyössä vanhusten palveluiden muistipoliklinikan ja neurologian muistipoliklinikan kanssa. Yhteistyötä on tehty Keski-Suomen alueella useiden terveyskeskusten muistipoliklinikoiden, Keski-Suomen keskussairaalan geriatrian ja neurologian yhteisen muistipoliklinikan, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ja KYS:n muistipoliklinikan kanssa. Yhteistyökumppaneiden kanssa on mm. hyödynnetty vertailuanalyysiä yhteisillä kehittämispäivillä.

Suomen Lääkäriliitto voi myöntää laatupalkinnon lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille. Myöntämisen perusteena on toiminnan kehittäminen, josta on osoitettuja tuloksia terveydenhuollon toimivuudelle ja potilaiden hoitamiselle. Laatupalkinnon myöntämisestä päättää Lääkäriliiton hallitus Lääkäriliiton laatuneuvoston esityksestä.

Lisätietoja:
muistihoitaja Ella Niskanen
p. 020 638 3321

Julkaistu 9.12.2010