Lisäaikaa Lahden koulukiinteistössä toimivalle ryhmäperhepäiväkodille
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 29.11.2010 äänestyksen jälkeen, että Lahden koulukiinteistössä toimiva ryhmäperhepäivähoito voi jatkua 1.8.2012 saakka, mikäli Pohjois-Kuoreveden alue kuuluu tuolloin edelleen Jämsän kaupunkiin ja mikäli kaupunginvaltuusto päättää Lahden koulun lakkaavan vasta 1.8.2012 alkaen.
Lautakunta kytki päätöksen samaisessa kokouksessaan tekemäänsä koulujen lakkauttamista koskevaan päätökseen, jossa Lahden koululle annettaisiin lisäaikaa samalla perusteella ts. Pohjois-Kuoreveden liittymishankkeella Mänttä-Vilppulan kaupunkiin.
Sivistyslautakunta esittää edelleen Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisille, että se myöntää Jämsän kaupungille luvan jatkaa ryhmäperhepäivähoitoa Lahden koulukiinteistön nykytiloissa ja nykytasoisena 30.6.2012 saakka. Mikäli lupaa ei myönnetä, asia päätetään uudelleen. Tämä on myös lautakunnan antama selvitys Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisille
Jorma Potin esityksestä ja Sari Leppäsen kannattamana lautakunta päätyi äänin 5-3 päätökseensä. Jorma Potin ehdotuksen puolesta äänestivät Potin lisäksi Eero Hakonen, Sari Leppänen, Pertti Takanen ja Eila Sahala. Esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Elina Junnola, Timo Tuomisto ja Erkki Mäntylä.
Esittelijä jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Esittelijän ehdotus olisi lakkauttanut ryhmäperhepäivähoidon 1.8.2011 alkaen ts. samana ajankohtana, kun esittelijä esitti Lahden koulun lakkauttamista. Samalla ehdotuksessa esitettiin jatkoajan pyytämistä Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaiselta järjestää nykylaajuudessaan ja nykytasossaan päivähoitopalvelua 30.6.2011 saakka.
Lahden koululla toimivan ryhmäperhepäiväkodin asema oli esittelijän ehdotuksen mukaan tässä tilanteessa arvioitava uudelleen. Lahden koululla toimii 12-paikkainen ryhmäperhepäiväkoti. Terveystarkastuksessa tilat on luokiteltu riskiluokkaan 3. Sen mukaisesti tilat on tarkastettava uudelleen vuoden välein. Tarkastuskertomus edellyttää jo nyt toimenpiteitä puutteiden korjaamiseksi ja kaupunki on saanut lisäaikaa selvityksen tekemiseen tämän vuoden loppuun saakka.
Suunnitelmat vaihtoehtoisiksi tavoiksi järjestää palvelu on olemassa.
Lisätietoja:
sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
puh. 0400 542 062, leena.kilpelainen@jamsa.fi
Julkaistu 29.11.2010