Seppolan koulussa luovuus kukoistaa vessojen tuunauksessa
 

Seppolan koulussa on toteutettu oppilaiden keskuudessa perin omaperäinen ja hauska, oppilaita innostava idea. WC-tilat tuunataan uuteen uskoon ja toteuttajana ovat koulun omat oppilaat.

Idean alullepanija, rehtori Tuija Huikuri on ilahtunut siitä, että oppilaskunnan hallitus otti idean wc-tilojen tuunauksesta innostuneesti vastaan: ”Aiemmin koulussa on ollut jonkin verran wc-tilojen kaltoin kohtelua, nyt oppilaat saavat luvallisesti tehdä vessoista juuri niin viihtyisät kun parhaalta tuntuu. Oppilaat saavat käyttää mielin määrin luovuuttaan ja tuoda esiin vaikkapa omia harrastuksiaan”. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat yhtä mieltä siitä, että idea on hyvä, ”se on rento, lisää viihtyisyyttä kouluissa ja ilkivaltakin varmasti vähenee” he vastaavat.

Tunnetumpaa tuunaus on autojen, vaatteiden tai joidenkin esineiden korjauksen tai parantelun yhteydessä, mutta nykyään termiä käytetään yleisesti uudistettaessa mitä tahansa uuden ilmeen saavaa kohdetta. Tuunauksessa wc- tilat saavat uuden taiteellisen kuosin. Wc tiloja on kaikkiaan 14 ja kaikista on tavoitteena saada aikaan yksilöllisiä ”taideteoksia”.

Oppilailla oli mahdollisuus jättää kilpailutöitä kuukauden ajan oppilaskunnan hallitukselle. Määräaikaan mennessä ehdotuksia on saatu 15, suurin osa on ryhmätöitä. Suunnitelmia on laidasta laitaan. Joukossa on ehdotuksia eri teemoilla kuten Muumit, hevosteema ja valistuksellisempi ”No smoking” – aihe.

Tuunauksessa välttämättömiä tarvikkeita ja maaleja on hankittu ostamalla jonkin verran, mutta koululla toivotaan lisäksi lahjoituksia kodeilta ja yrityksiltä, joilta voisi löytyä varastoista tarkoitukseen sopivia maaleja ja rekvisiittaa. Kaikkia vessoja ei voida sulkea käytöltä samanaikaisesti, siksi ryhmille on jaettu omat tuunausvuorot. Tositoimiin on jo ryhdytty. Oppilaiden tukena töitä ohjaamassa on kuvaamataidon opettaja Juha Mäenpää ja teknisen työn lehtori Jarno Hihnala. Tuunaus tehdään kouluaikana. Tarkoitus on saada vessat valmiiksi ennen hiihtolomaa. Hiihtolomalta palattua järjestetään äänestys parhaasta toteutuksesta. ”Tämän jälkeen vessoissa viihdytään varmasti aiempaakin paremmin” oppilaat toteavat hymysuin.


Lisätietoja:
Rehtori Tuija Huikuri
p. 020 638 2269