Seppolan koulussa toiveruokaviikko
Jämsän kaupungin Seppolan koulun oppilaat eivät moiti kouluruokailua. Koulussa tarjoillaan koko viikon ruokia, joita oppilaat ovat saaneet itse ruokalistalle valita. Unohduksissa ollut toiveruokaviikko herätetään henkiin Seppolan koulussa viikolla 12.
Seppolan koululla toiveruokaviikon aterioista on suoritettu oppilaskysely. Toiveruokaviikon ruokalista on laadittu kyselyn tulosten pohjalta. Ruokalista julkaistaan perjantaina. Oppilaiden top10 yllättää pikaruokavoittoisuudellaan. Kärjestä löytyvät pizza, pyörykkäpasta, kebab ja ranskalaiset sekä täytetyt tortillat, jotka ovatkin pitkään olleet myös nuorten trendiruokaa. Pinaattiletut tuntuvat maistuvan nuorille. Listalta ne löytyvät sijalta viisi.
Kouluissa ruokalista on normaalisti kuuden viikon välein toistuva. Ruokaraadin oppilasjäsenten mielestä olisi mukavaa, jos ruokatoiveita voisi esittää koko lukuvuodeksi. Oppilaatkin kuitenkin ymmärtävät ruokaan varatun tietyn määrärahan. Ruokalan on pysyttävä budjetissa.
Ruokaraati perustettiin Seppolan koululle loppuvuodesta. Seppolan koulun 7.-9. luokkien oppilaista koostuvan raadin jäsenet valittiin arpomalla kultakin luokka-asteelta yksi tyttö ja yksi poika jäsen. Raadissa ovat mukana myös ruokapalvelun ja valmistuskeittiön henkilökuntaa, kotitalousopettaja sekä sihteerinä toimiva rehtori. Ruokaraadin toimintaan kuuluu mm. ruokailutapahtuman yleisen viihtyvyyden parantaminen ja hyvät ruokatavat.
Koulun ruokapalvelutyöntekijät ovat kuunnelleet ruokaraatilaisten toiveita tarkalla korvalla. Ruokaraati on esittänyt ruoan määrällisten rajoitusten poistamista kouluruokailusta. Määrällisiä rajoituksia ei voitane kuitenkaan kappaleena jaettavien ruokalajien osalta poistaa. Nuorille maistuvimmat ruokalajit kun eivät riittäisi muutoin kaikille. Makaronipohjaisia salaatteja ja pastaruokia oppilaat haluavat lisää ja perunat toivotaan mieluusti valmiiksi kuorittuna.
Seppolan koulun. 7.luokan oppilaat vierailevat kevään aikana ruokapalvelukeskus Arinassa. Oppilaat tutustuvat keittiön toimitiloihin, ruoan valmistamiseen ja siihen miten ruoka kouluille kuljetetaan. Tavoitteena on lisätä oppilaiden tietämystä ja kunnioitusta ruokaan kohtaan. 7. luokkalaisten ruokapalvelu vierailu on tarkoitus ottaa vuosittain pysyväksi käytännöksi.
Lisätietoja
Ruokapalvelupäällikkö Merja Nieminen
Jämsän Ateria
p. 020 638 2044
Kotitalousopettaja Christa Matveinen
p. 040 7122 501
Ruokalista, Seppola toiveruokaviikko 22.3.2010 - 26.3.2010 (pdf-tiedosto)