Yläkoulun alueen tutkimustulokset ja maaperän kunnostussuunnitelma

Jämsän Paunuun rakennettavan uuden Seppolan yläkoulun tontti on alueella aikoinaan toimineen Vitikkalan sahan lautatarha-aluetta. Sahalla on käytetty KY5-kauppanimellä tunnettua valmistetta puutavaran sinistymisenestokäsittelyyn.

Huhtikuussa 2010 toteutetuissa tutkimuksissa koulukiinteistön alueelta otettiin maanäytteitä yhteensä 10 näytepisteestä. Näytteistä tutkittiin kattavasti Ky5-valmisteen tehoaineiden, kloorifenolien, pitoisuuksia, sekä lisäksi raskasmetallien, öljyhiilivetyjen sekä PCDD/F-yhdisteiden (dioksiinien ja furaanien) pitoisuuksia. Tutkimuksissa todetut haitta-ainepitoisuudet olivat erittäin alhaisia lukuun ottamatta kahdessa näytteessä todettua dioksiinien ja furaanien pitoisuutta, jotka ylittivät mm. asuinalueilla sovellettavan kyseisille haitta-aineille määritetyn alemman ohjearvotason 100 nanogrammaa / kg.

Toukokuussa alueella toteutettiin lisätutkimuksia haitta-aineiden levinneisyyden tarkentamiseksi. Alueelta otettiin 26.5.2010 näytteitä kaivinkoneen koekuopista yhteensä 14 näytepisteestä, joista viisi sijoitettiin rakennettavan koulurakennuksen alueelle tai sen välittömään läheisyyteen. Haitta-aineiden analytiikassa keskityttiin dioksiini ja furaani -yhdisteiden määrittämiseen ja ne analysoitiin yhteensä seitsemästä koulurakennuksen alueelta otetusta maanäytteestä.

Jämsän kaupunki on käyttänyt maaperätutkimuksissa asiantuntijana Groundia Oy:tä, jonka raportissa esitetään 31.5.2010 mennessä valmistuneet pilaantuneisuustutkimukset tuloksineen sekä toimenpidesuunnitelma koulurakennuksen alueen maaperän suhteen.

Raportissa esitetään koulurakennuksen alueen maaperä kunnostettavaksi massanvaihdolla siten, että alueelta poistetaan ja korvataan puhtailla ne maa-ainekset, joiden dioksiini ja furaani -yhdisteiden pitoisuus ylittää 0,0001mg/kg (WHO-TEQ). Kyseisellä alueella maa-ainekset poistetaan 0,5 metrin syvyyteen saakka.

Poistettavan lievästi pilaantuneen maan määrä on noin 400 m3ktr (n. 800 tonnia). Maat voidaan toimittaa Jämsässä Metsä-Kivelän kaatopaikalle (jätelaitokseen), jolla on ympäristölupa kyseisten maa-ainesten vastaanottoon ja käsittelyyn. Pilaantuneen maan kaivu ja kuljetukset toteutetaan ulkopuolisen asiantuntijan valvonnassa. Kaivualueen pohjasta otetaan vielä kokoomanäyte, jolla varmistutaan kunnostustavoitteen saavuttaminen.

Koulun piha-alueiden osalta tehdään tarkentavat haitta-aineanalyysit kesäkuun 2010 aikana ja niiden perusteella laaditaan erillinen toimenpidesuunnitelma koskien koulurakennuksen ja jokirannan välistä aluetta.

Maan pinta-aineksen poistaminen yläkoulurakennuksen kohdalta aloitetaan tiistaina 1.6.2010. Yläkoulun urakka-asiakirjat tullaan allekirjoittamaan viikon 22 lopulla ja täten yläkoulun rakennushanke voidaan aloittaa lähes suunnitellussa aikataulussaan.

Lisätietoja:
Osmo Raiskio
rakennuttajainsinööri
Jämsän kaupunki
puh. 020 638 2409