Varuskunnan lakkautuksella miljoonien vaikutukset kaupungin talouteen
Jämsän kaupungin johto ilmaisi syvän huolensa Hallin Ilmavoimien Teknillisen koulun lakkautusesityksestä viime viikolla. Toiminnan lakkautuksesta seuraa pahimmillaan miljoonien eurojen tulojen vähennys kaupungille.
Huoli ei laskelmien valossa ole turhaa tai liioiteltua. Kaupunki ja Jämsek ovat selvittäneet Hallin varuskunnan lakkautuksesta aiheutuvia vaikutuksia kaupungin talouteen.
Jämsässä asuvien työntekijöiden osuus kaikista Hallin varuskunnan eri yksiköiden työntekijöistä on 62 % eli 132 henkilöä. - Mikäli perheet muuttavat Jämsästä kokonaan pois, kunnallisverokertymä vähenee 1,5 milj.€ ja yhdessä valtionosuusmenetysten kanssa summa nousee yli 2,0 milj. €:oon, talousjohtaja Ari Luostarinen kauhistelee. Lisäksi summaa nostaa vaikutukset talousalueen ostovoimaan.
Jämsän kaupungin ja Kuoreveden kuntaliitoksen tavoitteena oli Kuoreveden alueen työpaikkojen turvaaminen ja niiden mahdollinen lisääminen. Alueelle on investoitu lähes 10 milj.€ eri kiinteistöihin palvelujen turvaamiseksi, kuten kouluun, päiväkotiin ja palvelutaloon. Lisäksi kaupunki on perustanut kaksi erillistä kiinteistöyhtiötä, joiden rahoitusjärjestelyillä osaltaan mahdollistettiin Patrian panostukset komposiittialaan ja puolustusvoimien ilmailuteknologian kehittämiseen. Kaupungin yhtiö on tukenut laitoksia järjestämällä kaukolämmön alueelle. Nämä elinkeino investoinnit ovat suuruudeltaan n.6,5 milj.€. Kaupungilla on myös takausvastuita.
– Todella pahalta tuntuu. Alueeseen on satsattu merkittävästi ja nyt on pelkoa ilmassa, että tehty työ valuu hukkaan. Tulevaisuudesta emme voi varmasti tietää, pohtii Luostarinen vakavana.
Jämsän kaupungilla on mahdollisuus antaa kirjallinen lausunto pääesikunnalle Hallin varuskuntaa koskevista muutoksista 9. maaliskuuta mennessä. Lisäksi kaupungin edustajat osallistuvat Keski-Suomen maakunnan neuvottelutilaisuuteen puolustusvoimien edustajien kanssa huhtikuun alussa.
Lisätietoja:
talousjohtaja Ari Luostarinen
p. 020 638 2025
Julkaistu 21.2.2012