Kaupungin sitoutuminen Himoksen kehittämiseen vahvistettiin tänään järjestetyssä aiesopimuksen allekirjoitustilaisuudessa. Jämsän kaupunki osallistuu Himoksen alueen kehittämiseen maanhankinnalla, maanvuokrauksella sekä infrastruktuuria rakentamalla.

– Kaupunki on ollut mukana Himoksen alueen kehittämisessä jo useamman valtuustokauden ajan. Tämä yhteistyötä linjaava aiesopimus on koko kaupungille aivan huippujuttu. Sen myötä lähtee liikkeelle hankkeen toteutumista edistävät toimenpiteet, kaupunginjohtaja Ilkka Salminen iloitsee.

Himokselle lähivuosina tulevista merkittävistä investoinneista allekirjoitettiin ensimmäinen aiesopimus tämän vuoden toukokuussa Lemminkäisen, Holiday Club Resorts Oy:n ja HimosLomat-yhtiöiden kesken. Hankkeen toteutumisen edellytykseksi asetettiin tuolloin kaupungin osallistuminen hankkeeseen. Toisessa aiesopimuksessa yhtenä osapuolena on myös kaupunki. Aiesopimuksessa sovitaan tavoitteista ja yhteistyöstä, jolla toimijat kukin mahdollistavat hankkeen tavoitteiden toteutumisen.

Kaupunginvaltuusto linjasi kesäkuussa, että kaupunki osaltaan sitoutuu myötävaikuttamaan alueen kehittämiseen ja varaa kaupungilta edellytettyihin investointeihin tilikausille 2016–2021 kaikkiaan 4,45 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus on hyväksynyt aiesopimuksen syyskuun alussa.

– Lemminkäinen on osaltaan tyytyväinen kaupungin ripeisiin päätöksiin, joilla kaupungin rahoitusosuus on saatu mukaan hankkeeseen, hankekehityspäällikkö Janne Salonen sanoo.

Aiesopimukset käynnistävät kylpylän, hotellin ja vapaa-ajanasumisen rakentamisen valmistelut Himos Areenan ja Centerin väliselle alueelle. Kaupunki hankkii omistukseensa kylpyläyhtiön tarvitseman ja paikoitustoimintaan tarkoitetun maa-alueen, kun alueen asemakaava on saanut lainvoiman. Infrastruktuurin rakentaminen aloitetaan samanaikaisesti kylpylän rakentamisen kanssa.

Lisätietoja:

Jämsän kaupunki
kaupunginjohtaja Ilkka Salminen p. 040 142 7111

Holiday Club Resorts
johtaja Tapio Anttila p. 040 732 3067

Lemminkäinen
hankekehityspäällikkö Janne Salonen p. 040 532 1211

HimosLomat – yhtiöt
hallituksen puheenjohtaja Hannu Haljala p. 020 711 9265

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn