Jämsän kaupungin neuvontapalvelut siirtyvät kaupungintalolta Jämsän keskustaan tämän viikon torstaina 28.heinäkuuta. Muuton vuoksi neuvonta on suljettuna loppuviikolla torstaina ja perjantaina.

Matkailupalvelut, kaupungin neuvonta, kassapalvelut, puhelinvaihde sekä veron ja maistraatin etäpalvelut löytyvät elokuun 1.päivästä lukien ns. laskettelijan aukiolta, osoitteesta Keskuskatu 8, kahvila Elosen vierestä.

Kaupungin neuvonta huolehtii ohjeistuksen ja opastuksen lisäksi muun muassa kaupungin postituksesta, liikuntapaikkojen avainten luovutuksesta, kuntosali- ja ateriakorttien latauksista ja ruokalippujen myynnistä. Kassapalveluissa voi suorittaa esimerkiksi laskujen kassamaksut. Neuvonnassa on myynnissä myös Jämsä-aiheisia kirjoja, postikortteja ja karttoja.

Muuton vuoksi kaupungin neuvonta on suljettu 28.-29.7.2016
Puhelinvaihde suljetaan torstaina 28.7. klo 12 lähtien ja vaihde palvelee jälleen normaalisti perjantaina 29.7. klo 8 alkaen.

Neuvonta Keskuskadulla on avoinna 1. elokuuta lukien. Neuvonnan virallisia avajaisia vietetään 11.elokuuta 2016, kun kaikki muuttojärjestelyt uusiin tiloihin on saatu valmiiksi.

Kiertävä matkailuneuvoja jatkaa elokuun loppuun saakka erikseen ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Muina aikoina matkailuneuvoja päivystää Keskuskadulla.

HimosJamsanseutu2016netti

Himos-Jämsän seutu matkailuesite

Lisätietoja:
hallintojohtaja Annaliisa Lehtinen p. 046 9233 777

Puhelinvaihde p. 020 638 2000
Neuvonta- ja kassapalvelut p. 040 825 2797
Matkailuinfo p. 050 372 0069

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn