Jämsän kaupunginhallitus päätti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden päätöksenä 20.2.2017 sivistyslautakunnan esityksestä kaupungin kulttuuripalkinnon perustamisesta.
Kulttuuripalkinnon nimi on Viljo Järvisen kulttuuripalkinto. Sivistyslautakunta päättää palkinnon myöntämisestä.

Mallipuuseppä Viljo Järvinen (1923 - 2010) testamenttasi kiinteistönsä ja rahavaransa Jämsänkosken kaupungille. Kuoleman jälkeen testamentissa määritelty omaisuus siirtyi Jämsän kaupungille. Järvisen toivomuksen mukaisesti rahavarat on käytettävä kulttuurin tukemiseen. Hän lahjoitti kaupungille noin 50 pienoisveistoksen kokoelmansa jo vuonna 1996 ja myöhemmin lukuisia suurikokoisia töitä.

Viljo Järvinen teki työuransa Jämsänkosken tehtaan korjauspajan mallipuuseppänä.  Viljo oli alansa taitaja.

Työn ulkopuolella luonto oli Järviselle tärkeä. Hänet tunnettiin kärsivällisenä pilkkimiehenä, satoja litroja mustikoita vuosittain keräävänä ja puunveiston harrastajana. Pienoisveistoksista alkanut puunveisto saavutti uran loppukaudella huippunsa suurikokoisissa pöydissä, jalkalampuissa ja tuoleissa.

Viljo tiedettiin ajattelijaksi ja ajatusmaailman loppupäätelmät avautuivat hänen puuveistoksissaan, varsinkin, jos oli mahdollisuus kuunnella tekijää töittensä äärellä.

Viljo eli ajatusmaailmansa mukaisesti, vaatimattomasti, omaa polkuaan kulkien ja tämän päivän oppien mukaan ekologisesti oikein.  Hänen hiilijalanjälkensä oli paljon käyttäjänsä suurta saapasta pienempi. Öljytuotteita hän käytti vain polkupyörän ketjujen voiteluun.

Rahalla ei ollut vaikutusvaltaa Viljon taloudessa. Taidokkaat veistoksensa hän lahjoitti pääosin ystävilleen tai niille maanomistajille, joiden mailta raaka-aineet oli kerätty. Suurien seteleiden tarjoukset hän johdonmukaisesti aina torjui. Omaan käyttönsä hän ei rahaa ottanut, mutta moni hyvää asiaa ajava järjestö pääsi osalliseksi hänen lahjoituksistaan.

Kaloja ja mustikoita hän lahjoitti tarvitseville. 

Testamenttilahjoitus mahdollisti Jämsän kaupungin kulttuuripalkinnon perustamisen. Vuosittain jaettava palkinto vahvistaa paikallista identiteettiä ja tuo arvostusta taiteen ja perinteen parissa työtä tekeville. 

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna jaetaan ensimmäisen kerran Viljo Järvisen nimeä kantava kulttuuripalkinto. Oman tiensä kulkija ja persoona isolla P-kirjaimella jätti itsestään tahtonsa mukaisen jäljen jälkipolville.

 

Lisätietoja:
palveluasiantuntija Hannu Ahlstedt
p. 040 538 0452

 

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn