Nuorisoasiain neuvottelukunta perustettu Jämsään

 
Valtuustoaloitteesta käynnistyneen nuorisoasiain neuvottelukunnan perustaminen on saatu päätökseen. Sivistyslautakunta asetti neuvottelukunnan kokouksessaan 29.10.2009. Tänä vuonna Suomen
kunnista 71 %:ssa toimii jollakin nimellä nuorten kuulemista edistävä toimielin.
 
Ensimmäinen neuvottelukunta (työnimi Nuori Jämsä) on koottu järjestöjen, koulujen ja oppilaitosten sekä oppilaskuntien kanssa yhteistyössä. Ensimmäiseksi kaudeksi on määritelty 1.11.2009 - 31.5.2011, jona aikana toimintaa kokeillaan. Sen jälkeen tehdään toiminnan arviointi ja päätökset jatkosta sekä vaalien järjestämisestä.
 
Neuvottelukunta nimeää läsnäolo- ja puheoikeuden omaavat edustajansa eri lautakuntiin ja myös kaupunginhallitukseen.
 
Ensimmäisen nuorisoasiain neuvottelukunnan jäsenet ovat:
 
Heta Koskinen
Kati Koikkalainen
Lotta Lauri
Ella Koljander
Sannu Vuori
Riina Laine
Greta Kannisto
Juuso Ahola
Mira Salminen
Ilvespartio
Jämsänkosken lukio
Kankarisveden koulu
Kankarisveden koulu
Kaipolan Tiirat
Jämsän lukio
Kuoreveden koulu
Seppolan koulu
Nuorten Palvelu
 
Sivistyslautakunnan kummiksi on valittu Elina Junnolan ja nuorisotoimenjohtaja Hannu Ahlstedt avustaa neuvottelukuntaa sen työssä.
 
Neuvottelukunnan ensimmäinen kokous järjestetään marraskuun alkupuolella. Tuolloin neuvottelukunta järjestäytyy ja nimeää edustajansa eri toimielimiin
 
Lisätietoja antaa nuorisotoimenjohtaja Hannu Ahlstedt, puh. 020 638 2620
 
Jämässä 29.10.2009
Leena Kilpeläinen
sivistystoimenjohtaja