Pandemia – ja kausi-influenssarokotukset 2009
Syksyn 2009 pandemia- ja kausi-influenssarokotukset Jämsässä ja Kuhmoisissa
MOLEMPIIN ROKOTUKSIIN OIKEUTETUT SAAVAT NE SAMALLA KERRALLA!
-
Raskaana olevat saavat pandemiarokotteen ajanvarauksella äitiysneuvolasta marraskuun alusta lähtien
- Riskiryhmään kuuluvien 6 kk – 64 vuoden ikäisten pandemia- ja kausi-influenssarokotukset toteutetaan marraskuun puolivälin jälkeen alueen neuvoloissa rokotuspäivinä, joista ilmoitetaan rokotteiden saavuttua Vekkarissa ja Kuhmoisten sanomissa
Tähän ryhmään kuuluvat
• kroonista sydän-, maksa- tai keuhkosairautta potevat
• diabeetikot
• munuaisten vajaatoimintaa sairastavat
• immuunivajavaiset tai kortisonihoitoa saavat henkilöt
• pitkäaikaisessa salisylaattihoidossa olevat lapset ja nuoret
• kroonista neurologista sairautta potevat henkilöt
Tähän ryhmään kuuluvilla työterveyshuollon, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon asiakkailla on mahdollisuus saada rokote oman hoitajan kautta ajanvarauksella.

- Terveiden 6 – 35 kuukauden ikäisten lasten pandemia- ja kausi-influenssarokotukset toteutetaan marraskuun lopussa / joulukuun alussa
• päiväkodeissa rokotuspäivänä
• neuvolassa ajanvarauksella
- Terveiden 3 – 24 vuoden ikäisten lasten ja nuorten sekä varusmiehien pandemiarokotukset toteutetaan joulukuun alkupuolella
• päiväkodeissa rokotuspäivinä (kirjallinen lupa vanhemmilta kysytään etukäteen)
• kouluissa ja oppilaitoksissa (kirjallinen lupa vanhemmilta kysytään etukäteen peruskouluikäisiltä)
• varuskunnissa
• kotihoidossa ja perhepäivähoidossa olevat lapset ajanvarauksella neuvolassa tai joulukuun rokotuspäivänä
• nuoret aikuiset, jotka eivät pandemiarokotetta muualta saa. Rokotuspäivät ilmoitetaan lehdessä ja

ne toteutetaan joulukuun puolivälissä
- Riskiryhmään (kts. ryhmät yllä) sairautensa vuoksi kuuluvien 65 vuotta täyttäneiden pandemia- ja kausi-influenssarokotukset sekä terveiden yli 65 -vuotiaiden kausi-influenssarokotukset toteutetaan joulukuun puolivälissä alueen neuvoloissa rokotuspäivinä, joista ilmoitetaan rokotteiden saavuttua Vekkarissa ja Kuhmoisten sanomissa
• Kotihoidon asiakkaat saavat rokotteet muun käynnin yhteydessä
Jos henkilö on voimakkaasti allerginen kananmunalle, ei rokotetta tule ottaa. Mikäli aiemmasta influenssarokotteesta on tullut voimakas reaktio, rokote annetaan vain erityisharkinnasta. Kuumeisen infektion aikana ei voida rokottaa, tällöin rokottamista siirretään, kunnes potilas on toipunut.
OTA KELA-KORTTI MUKAAN!