Jämsä ei ole tehnyt päätöstä Lahden kyläkoulun lakkauttamisesta
YLE Keski-Suomi uutisoi eilen nettisivuillaan, että Jämsän kaupunki olisi tehnyt päätöksen Lahden kyläkoulun lakkauttamisesta. Lakkauttamispäätöstä ei kuitenkaan ole tehty.
Jämsässä kouluverkon optimointia on käsitelty sivistyslautakunnassa viime lokakuussa. Sivistystoimenjohtaja esitti, että kahden kyläkoulun lakkauttamista ryhdyttäisiin valmistelemaan. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaan tällä hetkellä tarvetta kouluverkkoon tehtäviin muutoksiin ei ole, eikä valmisteluun ryhdytä.
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa marraskuussa. Sivistyslautakunnan kannasta huolimatta apulaiskaupunginjohtaja esitti kyläkoulujen lakkauttamisen valmisteluun ryhtymistä kaupungin taloustilanteesta johtuen. Kaupunginhallitus päätti vielä marraskuussa siirtää asian käsittelyä.
Perusteet kouluverkon optimointiin eivät ole ainoastaan taloudelliset. Lasten määrä kaupungissa on selkeästi vähenevä.
Kaupunginjohtaja Tapani Mattila
puh. 020 638 2001