Kouluterveyden kuntaraportista ilon- ja huolenaiheita

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) joka toinen vuosi toteuttaman kouluterveyskyselyn raportista käy ilmi mm. jämsäläisten nuorten liikunnan harrastamisen lisääntyminen. Sama raportti kertoo jämsäläisten vanhempien tietävän nuorten viikonloppuiltojen viettopaikan heikommin kuin edellisenä kyselyvuonna.

Kouluterveyskysely tuottaa tietoa nuorten elin- ja kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista, terveysosaamisesta sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta kuntien ja koulujen käyttöön. Kouluterveyskysely on tehty Jämsässä huhtikuussa 2000 – 2009 välisenä aikana joka toinen vuosi peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaille sekä lukion 1.ja 2. vuoden opiskelijoille.

Monet raportin tuloksista antavat aihetta huoleen mutta toki useita ilonaiheitakin ilmenee. Huolimatta siitä, että nuorten liikunta on lisääntynyt, niin 50% nuorista liikkuu liian vähän suosituksiin nähden. Nuorten kokema terveys oli aiempaa heikompi. Masentuneiden määrä on vähentynyt, mutta muut oireet, kuten päänsärky ja väsymys ovat yleisiä.

Tupakointiaan on vähentänyt koko 2000 - luvun niin nuorten vanhemmat kuin nuoret itse. Sen sijaan 35 % yläasteikäisistä oli sitä mieltä, että joku heidän läheisistään käyttää liikaa alkoholia. Nuorista tosihumalaan vähintään kerran kuukaudessa juovien osuus on vähentynyt. Huumeiden kokeilijoita on kaikilla kouluilla joitakin prosentteja.

Koulun fyysisissä työoloissa Jämsän yläasteikäiset kokivat huomattavasti Keski-Suomen muita kuntia enemmän puutteita. Tämä huolenaihe korjaantunee uuden rakennettavan koulun myötä.

Terveystiedon kiinnostavuus oppiaineena on lisääntynyt sekä yläasteella että lukiossa. Sen sijaan kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin vastaanotolle pääseminen oli jämsäläisnuorten mielestä vaikeampaa kuin ennen.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen www-sivuilta löytyy tarkemmat perustiedot valtakunnallisesta kyselystä sekä Keski-Suomen raportti.

Jämsää koskeva kuntaraportti (pdf-tiedosto)

Lisätietoja
Vs. Koulutus- ja laatupäällikkö Riitta Hjelt
p. 020 638 3297