Keesäinen Jämsän keskusta

Holiday Club Resorts Oy on vastaanottanut 22.2.2018 tarjouksen Himoksen kylpylähankkeen ja siihen liittyvän kokonaisuuden rakentamisesta YIT Oyj:ltä. Hankkeen kehittäminen ja suunnitteleminen jatkuvat edelleen, sillä tarjouksen mukaiset rakentamiskustannukset eivät asetu osapuolten määrittämiin rajoihin.

Himoksen kylpyläkohteen kehittämisestä vastaavat Holiday Clubin kanssa
Jämsän kaupunki ja Tobermore Oy.

Hankkeen suunnittelu- ja rakentamiskustannukset ovat osoittautuneet ennalta arvioitua korkeammiksi esimerkiksi rakennuspaikan korkeuserojen suhteen. Lisäksi meneillään oleva voimakas noususuhdanne rakennustoiminnassa sekä merkittävä rakennuskustannusten nousu ovat vaikeuttaneet suunnitelmien ja kustannusten yhteensovittamista hankkeen osapuolten sopimien kustannusraamien kanssa.

Osapuolet jatkavat aiesopimuksen mukaisesti hankkeen kehittämistä ja suunnittelua. Yhteisen hankkeen tavoitteena on edelleen aiesopimuksen mukaisesti toteuttaa Himokselle uusi vetovoimatekijä ja nostaa Himoksen matkailupalvelut uudelle tasolle siten, että se hyödyttää alueen kaikkia toimijoita.

Lisätiedot: Tapio Anttila, johtaja, viikko-osake- ja villas-liiketoiminta, Holiday Club Resorts Oy, puh. +358 40 732 3067, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

HCR tiedote 23.2.2018

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn