Keesäinen Jämsän keskusta

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) sovelletaan 25.5.2018 alkaen. Tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, jota noudatetaan myös kunnan toiminnassa. Uudistuksen myötä henkilötietojen käsittelysäännöt tarkentuvat ja yhdenmukaistuvat EU-jäsenmaissa.

Henkilötietojen asianmukainen käsittely vahvistaa rekisteröidyn henkilön oikeuksia sekä lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Keskeistä tietosuoja-asetuksessa on muun muassa

• henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuden painottaminen
• kerättävien henkilötietojen minimointi ja niiden virheettömyys
• avoimen informoinnin lisääminen.

Kunnalla on myös kokonaisvastuu yhteistyötahojensa henkilötietojen käsittelystä.

Yksityishenkilöille eli rekisteröidyille uudistus näkyy esimerkiksi uusina oikeuksina. Rekisteröidyillä on aiempaa enemmän ja parempia oikeuksia, joiden avulla he voivat ymmärtää ja seurata, miten heidän tietojaan käsitellään ja käytetään eri tarkoituksiin.

Jämsän kaupunki on julkaissut nettisivuillaan eri järjestelmissään olevista rekistereistä selosteet henkilötietojen käsittelystä. Selosteita on päivitetty uuden tietosuoja-asetuksen mukaisiksi. Työ on osittain kesken, mutta päivitettyjä ja uusia selosteita julkaisemme sitä mukaan, kun selosteet valmistuvat.

Jämsän kaupungin tietosuojavastaavana toimii Leena Hietanen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tietosuojavastaavana toimii Auli Heinonen, auli.heinonen@jamsa.f

Tietosuojaselosteet

Lisätietoja antavat tietosuojavastaavat:

Leena Hietanen p. 040 357 8411

Sosiaali- ja terveystoimi
Auli Heinonen p. 050 521 5372

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn