|
|
|
|
YHDISTYKSET
Juokslahden kyläyhdistys r.y.
Puheenjohtaja: Olavi Riikonen
Varapuheenjohtaja: Markku Sipilä
Sihteeri: Sanni Luhtala
Rahastonhoitaja: Helena Behm
Hallituksen jäsenet:
Helena Dickman, Minna Kinnunen, Irma Muuriaisniemi, Esko Rinnekangas, Annikki Viro
Juokslahden kyläyhdistys on perustettu vuonna 1997. Kyläyhdistyksen perustoimintaan kuuluvat äitienpäivien, pikkujoulujen ja muiden kylän yhteisten juhlien sekä erilaisten kylätalkoiden järjestäminen. EU-aikana Juokslahden kyläyhdistys on kunnostautunut kylähankkeiden hallinnoijana. EU-rahoitteisia projekteja on viety läpi jo useita: Juokslahden kylämatkailuhankkeet 1 ja 2 sekä Juokslahden profiilinkohotushanke. Kylämatkailuhankkeiden ansiosta kylälle perustettiin useita maaseutumatkailuyrityksiä ja siistittiin kylän ympäristöä. Profiilinkohotushankkeessa kylälle laadittiin oma kyläkaavaluonnos, sekä kylän kehittämissuunnitelma, jota ns. tulevaisuustoimikunta mietti miten hankkeistaa sitä konkreettisiksi toimenpiteiksi.
Vuonna 2004 aloitettiin Juokslahti Juoksuun –hanke. Hanke pitää sisällään Juokslahden satamasuunnitelman, jossa laaditaan satama-alueelle yleissuunnitelma, järjestetään toimiva jätehuolto alueelle ja mahdollisuuksien mukaan siistitään satama-aluetta raivaamalla. Jämsän kaupunki aloittaa Juokslahden alueen kaavoituksen syksyllä 2005. Juokslahti Juoksuun –hankkeen toisena tavoitteena on saada kylästä kiintoisa, matkailijan maisema. Myllyjärven uimaranta saatiin 90 % valmiiksi vuonna 2004 ja se viimeistellään loppuun keväällä 2005. Sen jälkeen aloitetaan Vilusen rannalle lintutornin pystytys. Kylän yhteisiä tapahtumia varten hankitaan telttakatos sekä rakennetaan talkoilla pöytiä ja penkkejä katokseen. Kylänraittia siistitään sekä suunnitellaan ja toteutetaan luonto- ja ulkoilureitistöjä Juokslahden alueelle. Kolmantena tavoitteena Juokslahti Juoksuun –hankkeessa on Juokslahden ikääntyvästä väestöstä huolehtiminen. Juokslahden, Sammallahden, Patajoen ja Vekkulan kyliin lähetetään kotitalouskysely, jonka avulla selvitetään ikääntyvän kyläväestön palvelutarpeita. Selvityksen avulla pyritään saamaan palvelut niitä tarvitseville, luoda erilaisia yhteistyöverkostoja sekä löytää palveluntarjoajat/tuottajat mahdollisista yrittäjistä.
Tervetuloa asumaan ja yrittämään Juokslahdelle! Omakotitontteja ja mökkitontteja on runsaasti tarjolla. Kylällä on mahdollisuus myös pienteollisuuden harjoittamiseen. Tontteja voi tiedustella Markku Sipilältä, puh. 0400 344 564, markku.sipila@pp.inet.fi
Juokslahden kyläyhdistys on koonnut myös kylän historiasta kertovan kirjan vuonna 2001. Juokslahden kylän historiaa -kirja kertoo kylän elämästä entisajoista nykypäivään. Kirjaa myyvät Irja Heinäkenkä, puh. (014) 764 119 ja Irma Muuriaisniemi, puh. (014) 764 155. Paikallislehti Koillis-Häme kiittelee: "Teos on korvaamaton pala suomalaista paikallis- ja kulttuurihistoriaa, joka tulee kulumaan lukijoiden käsissä. Tylsyys ei onneksi enää ole historiassakaan meriitti."
|
|