Meluilmoitus
Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta tulee tehdä ympäristönsuojelulain 60 §:n mukainen ilmoitus paikalliselle ympäristöviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä sellaisesta tilapäisestä työstä tai toimenpiteestä sekä tilapäisestä tapahtumasta, josta saattaa aiheutua erityisen häiritsevää melua lähistöllä asuville, oleskeleville tai työskenteleville. Erityisen häiritsevänä melua on pidettävä silloin, kun se ylittää melulle alttiin alueen tavanomaisen taustamelun. Tällaisia toimenpiteitä tai tapahtumia voivat olla mm. rakennustyöt, murskaus- ja louhintatyöt, tilapäiset ulkona järjestettävät huvitilaisuudet, moottoriurheilutapahtumat sekä muut erityisen meluiset toiminnot. Ilmoitus tulee jättää vähintään 30 päivää ennen tilaisuuden tai tapahtuman alkamista. Ilmoituslomakkeita saa ympäristötoimesta tai tästä linkistä (rtf-tiedosto) tai Ympäristöhallinnonkotisivuilta.
Päätöksen käsittelyaika on n. 3-4 viikkoa, johon sisältyy valmistelu, kuulutukset, mahdolliset kuulemiset ja tarkastukset.
Ilmoituksen käsittelystä peritään Jämsän kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen käsittelymaksu.
Ilmoitus toimitetaan Jämsän ympäristönsuojelutoimistoon osoitteella
Jämsän kaupunki
Ympäristönsuojelu
Seppolantie 10
42100 JÄMSÄ