Colm Tóibín: Brooklyn
Tammi, 2011
esitellyt 12.12.2011 Tommi Tapiainen
 
”Jotkut ihmiset ovat mukavia, ja jos heille puhuu oikein, he saattavat olla vielä mukavampia.”
 
Jos kaipaa sielulleen syvää rauhaa, suosittelen yhdeksi lääkkeeksi romaania Brooklyn. Se tyynnyttää ja nappaa mukanaan autereiseen tunnelmaan.
 
Eilis Lacey on nuori, kiltti ja vaatimaton irlantilaistyttö. 1950-luvun alussa hän, monen muun irlantilaisen tavoin, joutuu toteamaan ettei kotimaassaan ole tulevaisuutta. Hänen kolme veljeään ovat jo muuttaneet Englantiin tehdastöihin.
 
Irlantilaisseurakunnan pappi kehottaa Eilisiä muuttamaan Amerikkaan. Siellä se parempi elämä odottaisi. Samalla Eilis sinetöi isosiskonsa kohtalon. Sisko ei voisi lähteä mihinkään, koska vanha äiti ei pärjäisi yksin. Pappi hoitaa Eilisille alivuokralaisasunnon, työpaikan ja jopa kirjanpidon iltakurssin.
 
Eilis joutuu ihan uusiin kuvioihin, uuteen ja suureen maailmaan. Koti-ikävä on kova ja huoli äidin hyvinvoinnista raskas. Ihminen kyllä tottuu. Elämä Amerikassa alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa.
 
Koti-ikävää liennyttää irlantilaisseurakunta. Seurakunta järjestää tanssiaiset, joissa Eilis tutustuu italiaspoikaan. Ja jos jostain irlantilaistyttöjä varoitellaan, on italialaispojat. Ja päinvastoin. Mutta sutinaahan siitä syntyy.
 
Tóibín kuvaa nuoren naisen sielunelämää ja ”elämään heräämistä” tarkasti ja hienovaraisesti. Tekemättä siitä erityistä numeroa, kirjailija peilaa tuntoja perhe-elämään, orastavaan seksuaalisuuteen ja siirtolaisuuteen.
 
”Hyvästelen mieluummin nyt ja vain kerran.”
  
Romaanissa korostuu ”entisajan” käsitykset. Naisen osana on olla hyvä, puhdas ja siveellinen. Käytöksen on oltava moitteetonta ja pidättyväistä. Säännöt ovat tehty noudatettavaksi. Ollaan kunnon ihmisiä, niin kuin kunnon ihmiset ovat.
 
Maailma on kovin erilainen kun ennen. Tavaratalo jossa Eilis työskentelee, aikoo tehdä jotain mullistavaa. Se sallivat tummaihoisten naisten käydä ostoksilla tavaratalossa. Eilis käsketään heidän myyjättärekseen. Teko herättää pahennusta Eilisin asuinkumppaneissa. Osa ilmoittaa ettei aio käydä enää tavaratalossa. Niin kauheaa se on, että osa aikoo myös vaihtaa toiselle puolelle katua.
 
Tóibín ei kuvaa mitään kovin mullistavaa, mutta sitten tulee yksi ja sitäkin suurempi käänne.
  
Romaanin rauhallinen ote rentouttaa. Kieli ja kerronta hengittää levollisesti. Lopultakin Tóibín kertoo suurista tunteista, jotka kohdataan hillityn vaimeasti. Mielen myllerryksessä kuitenkin sydän on se, jota kuunnellaan.