Michel Houellebecq: Halujen taistelukenttä
WSOY, 2009
Esitellyt 5.3.2009 Tommi Tapiainen
   
"Päivä oli kaunis, mutta vähän surullinen, kuten sunnuntait Pariisissa usein ovat, varsinkin jos ei usko Jumalaan."
 
Kirjan takakannessa on ”mainos”: Kirja on helppo niellä, kuin pilaantunut osteri. Näin sanoo The Guardian. Suomessa harvempi maistelee ostereita, mutta yhtä lailla Halujen taistelukenttä voi aiheuttaa nikottelua.   
   
Mutta onko nikottelu paha asia? Onhan se, jos harrastukset koostuu lähinnä ruusunpunaisesta unelmoinnista. Michel Houellebecq kirjoittaa valitettavasti todellisuudesta, joka on nieltävä – halusipa tai.   
   
Halujen taistelukenttä on Houllebecqin (lausutaan kuulemma ”wellbek”) esikoisteos vuodelta 1994. On jokseenkin koomista, että silloin Suomi oli oikeassa lamassa. Ja nyt, 15 vuotta alkuperäisen ilmestymisen jälkeen suomenkielinen laitos ilmestyy keskellä ”taantumaa”. Kirja oli ajankuva, se on ajankuva. Ja ehkä se tulee myös olemaan sitä taas 15 vuoden päästä.
   
Kirjan päähenkilö on atk-suunnittelija, jonka elämästä on hukkunut maku ja miellekkyys. Työ ei kiinnostu, muija jätti, ei ole mitään mitä tavoitella, eli nykykielellä millää ei oo mitää välii. Kirjan tapahtumat sijoittuvat niinkin jännittävän asian ympärille kuin maatalousministeriölle myyden ohjelmiston koulutuskäyttöön ranskalaisessa pikkukaupungissa.
   
”Nikkarointi, sanan laajimmassa mahdollisessa mielessä, voi tarjota ratkaisun. Mutta todellisuudessa mikään ei voi torjua niitä yhä tiuhemmin toisinaan seuraavia hetkiä, jolloin sinut valtaa täydellinen yksinäisyys, universaalin tyhjyyden tunne, aavistus että elämä kukee kohti tuskallista ja peruuttamatonta onnettomuuta, ja ne yhdistyvät syöstäkseen sinut todellisen kärsimyksen tilaan. Mutta sittenkään et halua kuolla.”
   
Kirja ei lupaa mitään, ei anna mitään. Kirjailija katselee maailmaa kuin Albert Camusin Sivullisen silmin. Asiat ovat jokseenkin vääjäämättömät, raporttiin todettavia. Siinä sivussa Houellebecq onnistuu ivaamaan samaan aikaan niin nuoruutta kuin vanhuuttakin, onnea ja kokemuksia tavoittelevia,uskoa ja uskomattomuutta.  
   
Mutta kuten sanottua, kaikkee ei oo pakko syödä jos ei jaksa.