Jean-Louis Fournier: Isi, mihin mennään?
Siltala, 2009
esitellyt 1.3.2010 Tommi Tapiainen
   
”Teidän ansiosta olen voinut ajaa isoilla amerikkalaisilla autoilla.”
Säästä on aina hyvä valittaa. Tosin kuten muistakaan luonnonilmiöistä, siitäkään ei voi vaatia rahojaan takaisin. Eikä muunkaanlaista palautusoikeutta ole.
  
Jean-Louis Fournierille sää ei taida olla ensisijainen valituksen aihe. Häntä onnisti luonnon arpajaisissa kahden vammaisen lapsen verran. Arpajaisvoitoistaan hän on kirjoittanut erikoislaatuisen pienen kirjan nimeltä Isi, mihin mennään?
   
Kirja on osin kirjemuotoinen. Isä kertoo lapsilleen ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Sen lisäksi se sisältää kolumnin tapaisia, noin sivun mittaisia ”katkelmia”.
   
Ja nyt vasta se varoitus. Tämä kirja sisältää myös sellaista mitä ei saisi sanoa. Ei saisi sanoa, että lapsilla on pää täynnä heinää. Mutta Jean-Louis Fournier sanoo. Ja sanoo paljon muutakin. Hän sanoo sellaista mitä pitääkin sanoa, koskettavasti, liioitellen, humoristisesti ja riipaisevasti.
   
Hän lohduttautuu mm. sillä ettei vanhempien ole tarvinnut pohtia lastensa tulevaisuutta. ”Meidän ei tarvinnut pohtia mitä te tekisitte myöhemmin, sillä me tiesimme sen jo: ette mitään.”
    
Fournier pohdiskelee ns. normaaleja vauvoja ja lapsia, ja toteaa miten itsestäänselvyyksien ei pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Parempi kuin luette itse.
   
Mutta loppuun kuitenkin maistiainen:
   
”En vieläkään ymmärrä, miksi ihmisiä onnitellaan ja palkitaan kun he ovat tehneet kauniita lapsia, aivan kuin se olisi heidän ansiotaan. Miksei sitten rangaista ja sakoteta niitä, jotka ovat saaneet vammaisia lapsia?”