Augusten Burroughs: Maagista ajattelua : tositarinoita
Sammakko, 2010
esitellyt 12.10.2010 Tommi Tapiainen
  
”Elin onnettoman lapsuuden syövereissä ja olin kypsä muutokselle. Ajatus siitä, että joku saattoi tehdä niin perinpohjaisen elämänmuutoksen, antoi minulle toivoa. Minun maailmassani oli poikia ja oli tyttöjä ja se siitä. Mutta tässä oli tyttö, joka oli ollut poika. Se mullisti käsitykseni siitä, mikä elämässä oli mahdollista.”
  
Kun katsoo maailmaa enkelin silmin, niin nähdä voi sen kauneuden. Yhtä iloisesti mutta ehkä hieman eri vinkkelistä maailmaa katsoo amerikkalainen kirjailija Augusten Burroughs. Vinkkeli on vähän vinksahtanut, vähän vilkas, vähän vähemmistöinen, vähän viiltävä ja välillä varsin valloittava.
   
Augustenin elämään ja järjen juoksuun on saattanut tutustua kansainvälisen menestyksen Juoksee saksien kanssa. Siinä mies tilitti vinksahtanutta lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Kuivilla puolestaan valotti vinksahtanutta aikuisuutta, viinan ja väkevämpien aineiden riippuvuutta.
  
Ja nyt hän kertoo meille maagisesta ajattelustaan. Sen seurauksena ”henkilö kuvittelee pystyvänsä omilla teoillaan vaikuttamaan asioihin, joiden kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä ja joihin hänellä ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa”. Se on siis persoonallisuushäiriö.
   
”Äitini oli hieman ymmärtäväisempi. ’Eikö olekin hämmästyttävää, kuinka hän oppii ulkoa jokaisen näkemänsä tv-mainoksen. Täytyy myöntää, että poika tuntuu olevan luotu näyttelemään.’ Ja noilla sanoilla äitini langetti kirouksen ylleni.”
  
Kirjassaan Burroughs kertoo elämänsä varrelle sattuneita ja tapahtuneita asioita. Saamme tutustua mm. juomamainoksen kuvauksiin ja siihen, miten Augusten löytää itsestään multimiljönäärien geenit ja huomaa olevansa kidnapattu lapsi. Käytännön tasolla Augusten kertoo millaista on seurustella psykologin kanssa tai harrastaa seksiä hautausurakoitsijan kanssa tämän työpaikalla.
   
Augusten Burroughsin elämä ei ole ihan kuin Naapurilähiöstä, mutta Ameriikassa kaikki onkin toisin. Hänen elämässään on mania ja maniaa. Burroughsin tyyli on jokseenkin aseistariisuva, hän ei piiloudu kaappiin eikä verhoa totuuksia mystiikkaan. Meitä kun on niin moneen junaan, ja osa jää asemalle.
     
Jos kaiken voisi tiivistää mehuisaksi totuudeksi, olisiko se että elämä voi olla siellä ja täällä maagista, vaikkei kimallusta aina olisikaan.