Jean Echenoz: Pitkä juoksu
Keltainen kirjasto, nro 404
Tammi, 2010
esitellyt 19.2.2010 Tommi Tapiainen
   
”Koskaan, ei koskaan mitään siten kuin toiset, vaikka hän on samanlainen kaveri kuin kaikki muutkin.”
   
Tämä romaani ei siis kerro miehestä, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Jos kertoisi, sehän olisi laulu.
   
”Tosin väitetään, että hengityskaasujen vaihdunnassa hänen keuhkoillaan on poikkeuksellisen korkea hapenottokyky.”
   
Ehkä siksi hän piti parhaimmillaan kestävyysjuoksussa kahdeksaa eri maailmanennätystä hallussaan.
   
”Tosin vakuutellaan, että hänen sydämensa on hypertrofinen, että se on halkaisijaltaan keskimääräistä suurempi ja lyö tavallista harvemmin.”
  
Samaa sanottiin Lasse Virenistäkin. Kumpikin ovat olympiavoittajia.
  
”Mutta fysiologinen toimikunta, joka kutsutaan Prahassa koolle varta vasten, kiistää kaikki moiset väitteet ja vakuuttaa että ehei, ei sinne päinkään. Emil on normaali mies, hän on vain hyvä kommunisti ja se ratkaisee kaiken.”
  
Kyseessä on Emil Zátopek, mies joka juoksi Tsekkoslovakian kartalle. Ja siinä sivussa toimi hyväntahdon- ja vähän muunkin lähettiläänä maailmalla. Niin, aina silloin kun sinne pääsi, silloin kuin se edisti Asiaa.
  
Joihinkin asioihin tai henkilöihin syntyy omalaatuinen suhde. Zátopek ja allekirjoittanut ovat syntyneet samana päivänä. Minäkin tykkään juoksusta. Siihenpä ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Mutta näillä syillä päätin tutustua romaaniin.
  
Jean Echenoz kertoo paitsi Emil Zátopekin tarinan, myös Tsekkoslovakian historiaa mitä ihailtavimmalla tavalla. Kirjailija ikään kuin kurkkii päähenkilöiden takana, jälkiviisaana ja näppäränä kommentaattorina.
  
Tarina lähtee liikkeelle siitä kun Saksa miehittää Määrin. Suhteita paikallisiin yritetään vaalia, mutta siviilien terrori ei ole kaikista parhainta peeärrää. Paikalliset teollisuustyöntekijät ottavat mittaa arjalaisista juoksuradalla. Kilpaan osallistuu myös vastahakoinen Emil, joka pesee porukan. Tie tähtiin alkaa.
  
Zátopek harjoittelee kuin härkä, aina ja paljon, vastoin ajan tottumuksia. Hänen siviililuonteensa on jalo, kiltti ja lempeä. Menestys tuo menestystä siviilissäkin. Hänet otetaan armeijan urheilujoukkoihin ja ylennykset seuraavat toisiaan.
  
”Hän vakuuttelee, yksilöiden uroteoilla ei ole paljon merkitystä. Tärkeintä on saada työtätekevien joukot tulemaan stadioneille. Ainoastaan se on tärkeää. Totta kai, Emil, totta kai, tuo syvällinen ajatus on sinulle kunniaksi.”
   
Sodan jälkeistä aikaa Echenoz kuvaa varsin kyynisesti. Tuntuu siltä, että mitä paremmin Zátopek menestyy, sitä enemmän Prahassa käydään näytösoikeudenkäyntejä valtionvihollisia vastaan. Zátopek joutuu tahtomattaan osaksi valtiokoneistoja, vaikka haluaisi vain juosta ja olla rauhassa. Kieltäytymisestä seuraisi tietysti muutakin kuin juoksukenkien laittaminen naulaan. Echenozin niukka kuvaus luo koneiston ja yhden juoksijan maailman myllerryksistä kafkamaisen pyörityksen, jossa ei aina tiedä missä on pää ja missä häntä.
   
”Otetaanpa esimerkiksi muuan Bacigál. - - No, sattui käymään niin, että hän sai päähänsä olla palaamatta Prahaan, jäädä Pariisiin ja pyytää enemmän tai vähemmän poliittista turvapaikkaa, mistä minä sen tietäisin. Erittäin harmillinen ennakkotapaus. Erittäin kiivasta närää liitossa ja sitten ylemmillä tasoilla.”
  
Elämänsä viimeiseen kilpaan Zátopek joutuu Neuvostoliiton miehitettyä Tsekkoslovakin. Kansallissankari avaa suunsa ja valtio muistaa häntä taas kerran.
   
”..voidaan suunnitella uutta Tsekkoslovakiaa, samalla sekä sosialistista että vapaamielistä. Kommunistista, joo, selvä se koska ei kai tässä voida muutakaan, mutta yritetään sentään löytää uusi tapa elää kommunismissa ja varsinkin elää paremmin.”
   
Pitkä juoksu on lyhyt kirja. Toisin kuin Zátopekin tyyli, se on taloudellisesti kirjoitettu, mutta kertoo kaiken oleellisen, mitään siihen lisäämättä, mitään siitä pois ottamatta.