Heikki Kujnpää, Sami Parkkinen, Heikki Huttu-Hiltunen: Putoavia enkeleitä
Kirja kerrallaan, 2009
esitellyt 5.2.2010 Tommi Tapiainen
   
Laurii painii ainoastaan päässään, enkeleiden kanssa.
    
Mielikuva putoavista enkeleistä tuntuu lohduttomalta. Jos nekään eivät pysy taivaalla, niin kuinkas sitä pieni ihminen sitten selviäisi?
   
Putoavia enkeleitä on näytelmä. Kyllä, yleensä näytelmiä tavataan katsoa teatterissa. Mutta voi niitä lukeakin. Moni on kylläkin sitä mieltä, että eikä voi. Toki elämys ei ole ehkä live-esityksen kaltainen, mutta se onkin toisenlainen. Lukija voi valita omat näyttelijänsä, olla lavastaja, ohjaaja ja yleisö. Ja tämä kaikki yhtä aikaa. Siinä tulee jo aika monta kärpästä yhdellä iskulla.
    
Pelkillä sanoilla se on maailma luotava. Ajatelkaa ny, pelkillä sanoilla.
   
Kokemushan on vieläkin erilaisempi, jos on nähnyt lukemansa tekstin tai on aikeissa mennä katsomaan sitä. Näytelmä on aina sovitus jostain, mikään ei siirry yhtenäisenä datapakettina aivoista toiseen. Ja onneksi niin on.
   
Putoavia enkeleitä sai kantaesityksensä Q-teatterissa vuonna 2005. Sen jälkeen sitä on esitetty mm. Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2008. Itse näin sen TTT:ssä ja olin kovin vaikuttunut.
    
Näytelmä kertoo Lauri Viidan ja Aila Meriluodon rakkaustarinan. Se kertoo miten Pispalan luomisvoimainen jättiläinen hurmaa herkän Meriluodon ja vie tältä jalat alta. Se kertoo kuinka luomisvoimainen, mutta mielenterveysongelmainen Viita vie Meriluodolta luomiskyvyn ja oman elämän. Meriluodolla on vielä jalat, mutta ne kulkevat maagisesti vain Viidan perässä. 
    
Mieliväri, mieliruoka, mielisairas.. Miten turhaa on kieli, kun se on köyhempi kuin mieli.
   
Näytelmä liikkuu ajassa ja paikassa. Aila Meriluoto on suostunut kirjoittamaan elämäkerran edesmenneestä Viidasta ja joutuu painiskelemaan tuntojensa kanssa. Apulaisena hänellä on tytär, jolla on ristiriitaiset tunnelmat vanhempiensa avioliittoon ja yleensä suhteeseen.
  
Sivuosissa vilahtavat taiteilijakollegat, jotka hekin ovat osaltaan Viidan lumoissa, mutta näkevät katastrofin ainekset.  Vaikka elämä onkin raakaa, tulee näytelmässä esiin kuitenkin rakkauden voima, joka tosin pahimmillaan vie kummankin puoliskon tuhon tielle.
    
Niin näyttämölle kuin näytelmätekstissäkin Viidan hahmo täyttää tilan. Siihen persoonaan voi tutustua tarkemmin Aila Meriluodon kirjoittamassa elämäkerrassa Lauri Viita : legenda jo eläessään (1974). Ja onpa tarina kääntynyt elokuvaksikin nimellä Putoavia enkeleitä (2009).