Juhani Mattila: Uupunut nainen
Teos, 2009
esitellyt 10.12.2009 Tommi Tapiainen
  
”Onko minun mentävä kaikkein kauheimman kautta jotta löytäisin omat tunteeni?”
   
Ei, kyseessä ei ole julkimon pohdiskelu iltapäivälehden jutussa siitä kuinka hänen pitää ottaa rauhallisesti ja ladata akkujaan koko viikonloppu. Tai ainakin osa sunnuntaista.
   
Kyseessä on sen sijaan psykoanalyytikko Juhani Mattilan terapiassa käyvän Elisan kysymys kirjan Uupunut nainen sivulla 339. Kaiken kaikkiaan sivuja on 347. Viidentenä terapiavuonna ollaan siis siinä. Itsensä hoitaminen on elämän mittainen matka.
   
Uupumusta pidetään modernina tautina. Eihän ennen ollut aikaa uupua. Eihän ennen ollut aikaa kysyä oonks mie onnellinen vai enks mie oo onnellinen. Eihän?
   
Juhani Mattila on kirjoittanut hienon, tärkeän ja oivaltavan kirjan. Hänen vastaanotolleen tulee nainen, jolla näyttäisi olevan kaikki kunnossa. Ulkokuori on täyttä rautaa, työssä voi päteä ja rahaakin tuntuu olevan. Paitsi että sisäisesti hän on tyhjä kuori. Mikään ei tunnu miltään ja mieltä hallitsee vain väsymys.
   
Kirjassaan Mattila kertoo Elisan tapauksen. Hän käy läpi tämän terapiaa vastaanotto vastaanotolta, puheenaiheiden vaihdellessa lapsuudesta töihin, peloista toiveisiin. Käsittelyssä on siis Elisan elämä, kuinkas muuten.
   
”Kuinka hoitaa kenenkään sielua, jos toinen ei sitä avaa?”
    
Tuskin Mattila olisi kirjoittanut kirjaa jos Elisa olisi ollut helppo tapaus. Hän on haaste, joka kokee ettei voi loukata ketään, kysyä mitään, valittaa mitään, tehdä aloitteita, avautua. On inhimillisen huojentavaa, että myös terapeutti voi ahdistua ja turhautua. Mattila kirjoittaa avoimesti negatiivisista, osin vihamielisistakin tunteistaan asiakastaan kohtaan ja miettii terapian tarkoitusta ja omaa jaksamistaan. Hän joutuu käytännössä murtamaan Elisan suojakuoren nyrkkeilemällä sen läpi.
   
”Pitkän terapian tarkoituksena oli, kuin fysioterapiassa, palauttaa mahdollisimman hyvä liikkuvuus moneen tunteeseen – ei ratkaista tunteita, mitä se sitten voisi tarkoittaakaan.
   
Se, miten ihminen ratkaisee uudestaan heränneitä ristiriitojaan, jos hän haluaa välttämättä lukita ne uuteen asentoon, ei enää kuulu terapeutille. Eihän suutarikaan tiedustele, mihin asiakas aikoo uusilla koroillaan kävellä.”
   
Uupunut nainen on varmasti monelle masennusta ja uupumusta läheltä seuranneelle tai niistä kärsineelle valaiseva ja lohdutusta tuova teos. Lukija saa mielihyvää siitäkin että terapian tulokset alkavat näkyä sivujen vähetessä. Elisan välitön uupumus poistuu nopeasti, jonka jälkeen hän voi alkaa työstää tunteitaan. Ja siinä riittää suota kuokittavaksi. 
  
Mattila kuvaa pienellä esimerkillä kirjan lopussa sitä, että terapia todellakin on työtä eikä lekottelua sohvalla. Puheen paljous ei pelasta, jos puheen on vain tarkoitus täyttää tyhjät aukot. Yhden portin aukeaminen saattaa johtaa aivan toisien porttien kolkutteluun, sellaisten joitten ei tiennyt edes olevan olemassa. Aivan samoin niin terapiassa kuin köydenvedossa, yksin se on aika mitäänsanomatonta puuhaa.
  
Tokihan tapaus Elisa toimii peilinä meille kaikille, jos uskaltaa ja haluaa katsoa peiliin. Uskon että "pelkkä" lukeminen voi toimia terapeuttisena toimena, harva pystynnee kahlaamaa yli 300 sivuista teosta niin, etteikö siinä ajassa ehtisi tulla ajatuksia. Luulen paremminkin, että muistiinpanovihko kirjan vieressä saattaisi olla hyvä apuväline.
    
Juhani Mattila on myös armollinen. ”Tajusin, ettei ihmismieli ole mikään ratkaistavissa oleva palapeli, se on selittämätön.” Hän korostaa että ihmismielen yksi perustavaa laatua oleva ominaisuus on ristiriitaisuus. Elämä on ehkä. Muutoin kait olisimmekin koneita.
   
Mattila on kirjoittanut myös teoksen Ujoudesta, yksinäisyydestä, joka sekin on valaiseva lukukokemus. Masennukseen ja uupumukseen liittynee edelleen tietynlainen häpeä. Onneksi esimerkiksi Tellervo Koiviston (Päiväkirjan uudet sivut) ja Neil Hardwickin (Hullun lailla) avautumiset omasta taudistaan arkipäiväistävät ja murtavat ennakkoluuloja. Niin polvi kuin mielikin voi olla särki.