Sivistystoimen hyväksymät hinnastot uudelleen valmisteluun


Sivistyslautakunta hyväksyi toimialan taksat ja maksut vuodelle 2012. Saman tien ne palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuuston 12.12.2011 päättämän talousohjelman yhteydessä.

Vuodelle 2012 hyväksytyissä taksoissa ja maksuissa on tarkasteltu hinnastoa monesta eri näkökulmasta. Kulttuuri- ja nuorisotoimen tilavuokria esitetään korotettavaksi maltillisesti. Harrastus- ja kokoontumistilat säilyvät vielä jämsäläisille yhteisöille kohtuuhintaisina vuositasolla tarkasteltuina.

Luomen leirikekeskuksen ja muiden myös ulkopuolisille käyttäjille vuokrattavien tilojen taksoja on korotettu enemmän. Näin halutaan tilojen käyttäjien osallistuvan enemmän vuotuisten käyttökulujen kattamiseen.

Uimahallin maksuihin tehtiin tasokorotus. Uudet lasten ja eläkeläisten/työttömien lipunhinnat ovat korotukseltaan kohtuulliset suhteessa aikuisilta perittävään maksuun.

Nyt hyväksytyt kalenterivuoteen sidotut taksat ja maksut ovat voimassa 1.1.2012–30.4.2012. Lukuvuosisidonnaiset hinnat palautettiin kokonaisuudessaan uudelleen valmisteltaviksi. Valmisteluissa tulee vertailla taksoja ja maksuja samankokoisiin kuntiin ja opistoihin yms. nähden.

- Päätetystä talousohjelman laadinnasta johtuen taksojen ja maksujen korotusesitysten arvioidaan olevan uudelleen valmistelussa merkittävästi suuremmat, kuin nyt käsittelyssä olleiden. Kaupungin taloudellinen tilanne on tällä hetkellä vaikea. Kun kaupungin tulot eivät riitä kattamaan menoja, on taksojen ja maksujen korottaminen väistämätöntä nyt ja lähitulevaisuudessa, sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen toteaa.

Taksaluettelo sisältää kalenterivuoteen sidotut uudet hinnat ajalta 1.1.2012–30.4.2012. Lukuvuosiperusteisten taksojen ja maksujen osalta on voimassa sivistyslautakunnan 29.11.2010 § 88 vahvistamat hinnat.

Lisätietoja antaa taloussihteeri Anita Lahtinen puh. 020 638 2222 tai sähköpostilla anita.lahtinen(at)jamsa.fi.

Sivistystoimen hinnasto (pdf)