Kielet

Kielikursseilla tavoitteena on oppia käytännön toimivaa kielitaitoa. Opisto pyrkii tarjoamaan yleisimmissä kielissä jatkumona tasolta toiselle eteneviä kursseja niin, että opiskelija kurssilta seuraavalle edetessään saa kielitaidon, jolla hän selviytyy itselleen tarpeellisissa kielenkäyttötilanteissa, saa varmuutta kielen käyttäjänä ja hänen oppimistaitonsa kehittyvät. Kielitaitonsa opiskelija voi halutessaan osoittaa osallistumalla opistossa järjestettäviin Yleisiin kielitutkintoihin, mikä onkin määrätietoiselle opiskelijalle hyvä ja haasteellinen opintojen tavoite.

Opisto järjestää myös tilauksesta kielikoulutusta yritysten ja kaupungin henkilöstölle, yhdistyksille ja muille yhteisöille. Kurssit suunnitellaan tilaajan toivomusten mukaisiksi. 

Kieliopintojen aloittaminen

Kieliopintoja aloittaessasi

  • harkitse onko sinulla mahdollisuus osallistua tunneille säännöllisesti ja aikaa opiskeluun ja tehtävien tekemiseen myös kotona oppituntien lisäksi
  • aseta itsellesi selkeä ja realistinen tavoite, myös välitavoitteet, ja pyri niitä kohti määrätietoisesti. Muista, että matka toimivaan peruskielitaitoon opiston kursseilla kestää noin 5 – 6 vuotta ja edellyttää opiskelua myös kotona tuntien lisäksi.
  • ota huomioon muut kurssilaiset. Opiskelu kielipiireissä on ryhmätyötä. Ryhmään tullessasi olet osaltasi vastuussa ryhmän jatkumisesta ja edistymisestä. Ilmoita, jos joudut olemaan poissa, ota selvää kotitehtävistä ja tee ne mahdollisuuksiesi mukaan, ettet hidasta muiden työskentelyä.
  • ilmoittaudu netissä (Hellewiin) ellei esitteessä ole toisin mainittu. Kurssi alkaa vain, jos sille on tarpeeksi ilmoittautuneita. Kurssikuvauksia on hankala saada esitteeseen aivan tarkoiksi ja täsmällisiksi. Jos olet epävarma kurssin tasosta, ota yhteyttä kurssin opettajaan tai opiston vastaavaan kieltenopettajaan – he auttavat mielellään oikean ryhmän valinnassa.
  • muista, että kurssille ilmoittautuminen on sitova, ellet peru sitä asianmukaisesti ennen kurssin alkamista. Kurssimaksu on kurssikohtainen, joten samalla kurssimaksulla et voi siirtyä kurssilta toiselle.

Yleiset kielitutkinnot (YKI)

Opetushallitus ja Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskus (SOLKI) ovat kehittäneet aikuisille tarkoitetut kielitutkinnot, jotka perustuvat Euroopan neuvoston suosituksiin ja kansainväliseen taitotasoasteikkoon. Tutkinnon tehtävät on laadittu kolmelle eri tasolle: perustaso, keskitaso ja ylin taso. Tutkinnossa mitataan kielitaidon eri osa-alueiden ( tekstin ja puheenymmärtämisen, kirjoittamisen, sanaston ja rakenteiden sekä puhumisen) hallintaa käytännön tilanteissa. Osallistuja saa taidostaan virallisen todistuksen. Tutkintoon voi osallistua riippumatta siitä, missä on taitonsa hankkinut. Tutkintoja järjestetään suomen kielessä neljä ja muissa kielissä kaksi kertaa vuodessa. Jämsän työväenopisto on saanut Opetushallitukselta oikeuden järjestää kaikkia perus- ja keskitason tutkintoja. Tutkintoihin ilmoittaudutaan toimittamalla ilmoittautumislomake Jämsän työväenopistolle ilmoittautumisaikana. Ilmoittautumislomakkeen saa opiston toimistosta tai tulostamalla Opetushallituksen verkkosivulta.

Tutkintopäivät (ilmoittautuminen opistolle)
Katso Opetushallituksen sivuilta »

Lisätiedot kieltenopettaja Tuula Sulinilta, puh. 040 5536 735 tai sähköpostitse tuula.sulin(at)jamsa.fi. Tarkempia tietoja myös opetushallituksen verkkosivulla www.oph.fi.