Paununkoulu

Sivistyslautakunta nimesi kokouksessaan 31.1.2018 nuorisoasiain neuvottelukuntaan alkavalle toimintakaudelle Atte Taipaleen, Julia Hautaniemen, Eve Lahtisen ja Sonja Jokisen. Lisäjäseniä voidaan nimetä myöhemmin. Sivistyslautakunta valitsi neuvottelukuntaan lautakunnan kummiksi Timo Salokorven.

Kuntalain mukaan kunnissa tulee olla nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Myös nuorisolaki edellyttää nuorten kuulemista heitä koskevissa asioissa. Jämsän ensimmäinen nuorisoasiain neuvottelukunta aloitti työnsä vuoden 2009 lopulla.

Nuoria ei ole ollut helppo saada mukaan toimintaan ja siksi sivistyslautakunta päätti ryhtyä uudistamaan neuvottelukunnan toimintatapoja ja toimintasääntöjä. Uudistustyössä mietitään myös jäsenistön lukumäärää ja kaikkien sähköisten toimintamahdollisuuksien käyttöön ottamista nuorten kuulemisen sekä vaikuttamisen toteuttamiseksi. Uudistusesityksiä laativaan työryhmään kuuluvat neuvottelukunnan jäsenet, palveluaisantuntija, vapaa-aikapalvelupäällikkö, nuoriso-ohjaaja ja Jämsän 4 H-yhdistyksen toiminnanjohtaja. Myös lautakunnan valitsema kummi Timo Salokorpi osallistuu uudistustyöhön.

Lisätietoja:
palveluasiantuntija Hannu Ahlstedt
p. 040 538 0452

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn