Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 29.8.2019 sisällyttää toimialan investointiesitykseen kaupunginhallituksella ja -valtuustolle humanoidirobotin hankintaa (työnimellä ”Humanoidirobotti Helmi”).

Kaupunkistrategian mukaisesti Jämsä on osallistava, vuorovaikutteinen ja avoin asuin- ja yritysympäristö. Tavoitteen saavuttamiseksi toimenpiteinä strategiassa on todettu
1) digitalisaation hyödyntäminen erilaisissa ympäristöissä (esim. liikenne ja matkailu).
2) Monipuoliset tavat pitää yllä vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa.
3) Syntyy e-Jämsä.

Pääkirjasto-nuorisotila-neuvonta –hankkeen valmistelun yhteydessä strategian mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi on valmisteltu esitystä Helmi-humanoidirobotin hankinnasta.

Robotiikka on kehittymässä nopeasti. Kirjastossa on luontevaa suunnitella esim. tilojen ja aineistotyyppien sijaintineuvontaa tai asiakaspalautteen keräämistä digitoitavaksi robotin avulla. Hankintahinta on noin 20 000 euroa ja lisäksi tulee käyttötalouteen noin 10 000 euroa ohjelmoinnista. Hankintaa varten tulee selvittää mahdollisuus saada kirjastojen kehittämishankerahoitusta. Hankinta toteutuisi v. 2020.

Robottia voidaan mahdollisesti hyödyntää myös kaupungin muissa toiminnoissa kuten, matkailuneuvonnassa, jossa robotti voisi opastaa mm. paikkaneuvonta, majoitusvaraukset, ajanvaraus ja yleisneuvonta esim. käynnissä olevat työmaat poikkeukselliset ajoreitit.                                                         

helmirobottiHumanoidirobotteja on käytössä maassamme erityisesti sosiaali- ja terveystoimialan palveluissa. Robottia voitaneen käyttää myös pääkirjasto-nuorisotila-neuvonta -kokonaisuudessa pienimuotoisissa ohjatuissa jumppatuokioissa.

Lisäksi robotilla on imagollinen vaikutus digitalisoinnin edistämiseen ja sen läsnäolo on viihdyttävää, kun se vaikka toivottaa asiakkaat tervetulleiksi. Digitalisoinnin edistämisen rahoitusmahdollisuudet myös tämän suhteen selvitetään.                                                                          

Helmi-humanoidirobotin hankinnan valmistelutyö tulisi käynnistää heti, kun tiedossa on, sisällytetäänkö hankinta investointisuunnitelmaan.

Robotti sijoittuisi uuteen kirjasto-nuorisotila-neuvonta yhteyteen.

Lisätietoja:
sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
puh. 0400 542 062

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn