Kirjasto

nainenpunainenRosa Meriläinen: Nainen punainen
Teos, 2012
esitellyt 4.1.2013 Tommi Tapiainen

”Kun uskoo asiaansa, usko muuttuu todeksi ja käytännöksi.”

Keväällä 1918 oli vallalla toivo siitä, että maailma tulisi muuttumaan paremmaksi. Paremmaksi kenelle? Ainakin Helmi Johanssonille, joka pietarilaisten esikuvien innostamana perustaa Tampereen naiskaartin. Kyllä naisetkin pystyvät pitämään pyssyä.

Rosa Meriläinen on kirjoittanut ryhdikkään romaanin. Sisällissotaromaaneista sen erottaa ajallinen jatkumo. Meriläinen seuraa Helmin tietä ja elämää myös sodan jälkeenkin. Tuo tie vie sinne minne häviäjän tie yleensä vie.

”Naisetkin olivat totisen ryhdikkäitä, vaikka eivät tienneet kumpaa pelätä enemmän: kuolemista vai tappamista.”

Jos jotain jää, niin se on katkeruus. Helmin ihanteet karisevat hyvin nopeasti. Osa naisista paljastuu pelkureiksi. Puhetta riittää, tekoja ei niinkään. Toisaalta, myöskään suurin osa miehistä ei tunnu arvostavan ase kädessä kulkevia naisia. Valkoisten puolella heitä taas pidettiin pahimmista pahimpina, oikeina susinarttuina.

Helmille yksi suurimpia pettymyksiä on, ettei myöskään miesten ihanteet pysy. Tahallisia haavoittumisia ja karkuruuksia tapahtuu sitä enemmän, mitä huonommaksi tilanne muuttuu. Helmin rakastettu paljastuu heikoksi ja aatteen johtohahmot haluavat pelastaa vain oman nahkansa.

meriläinenRosa Meriläinen esittelee sivuhahmoina komentaja Verner Lehtimäen, agitaattori Aarne Orjatsalon ja kansanvaltuutetun Oskari Tokoin.
Kolme miestä, kolme erilaista tapaa vaikuttaa asioihin.

”Sillä ei kukaan ole niin paha, niin paha, ettei kärsisi.”

Tässäkään romaanissa tärkeintä ei se, miten sodassa käy. Sen me kaikki tiedämme. Tärkeämpää on se miten ihmisen käy, niin sodassa kuin vähän pienemmissä kahakoissa. Meriläinen on kirjoittanut hahmoistaan uskottavia, helposti samastuttavia ja inhimillisiä. Kaikilla on oikeutettu pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen.

Meriläinen osaa vedota tunteisiin. Hän osaa julistaa, silloin kun pitää julistaa, mutta antaa johtopäätöksien tekemisen lukijalle. Kirjaa lukiessa voi miettiä, millaiset keinot meillä on saavuttaa tavoitteemme ja ihanteemme. Virheitä sattuu. Joskus ne virheet ovat elämänmittaisia. 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn