Kirjasto

Henrik Andersen: Turvavyöhyketurvavyöhyke
WSOY, 2012
esitellyt 27.2.2013 Tommi Tapiainen

"Futista pelattiin kaikissa kaupungeissa."

Turvavyöhyke on useampaan suuntaan helposti avautuva lukuromaani. Se on ilmestynyt WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa.

Minulle siitä tuli mieleen 80-luku, kun en tajunnut mistään mitään. DDR:n naisjuoksijat olivat kovia luita. Brasilia oli upeista upein jalkapallossa, vaikkeivat voittaneetkaan mitään. Tanskan joukkue oli pieni ja sympaattinen. Sarajevon olympialaiset olivat ensimmäiset jotka muistan. Sittemmin minulle on selvinnyt, että kaikki ei ole läheskään sitä miltä näyttää.

Romaanin ensimmäisessä lauseessa tulee heti ilmi, että Inridin ja Poulin poika Martin on kuollut ulosajossa. Martin oli entinen jalkapallotähti, nyt jo uransa hyvän aikaa sitten lopettaneena unohtunut kansan mielistä. Siitä hetkessä Henrik Andersen alkaa keriä tarinaa. Tarinan kertoo Martinin kaveri Stefan, jonka piti kirjoittaa tästä elämäkerta.

Itäsaksalainen Ingrid elää kohtuullisen turvattua elämää DDR:ssä. 1950-luvulla vainot ulottuvat esim. kristillisiin järjestöihin. Parhaat oltavat ovat niillä, jotka suostuvat kavaltamaan läheisensä. Silti, "kristinusko tai sosialismi, perimmiltään ne olivat sama asia lausuttuna eri sanoin." Ingridin isä on hyvä rakentamaan autoja ja se tuottaa Ingridillekin työpaikan autotehtaan konttorista. Ulkoiset avut vievät hänet edustamaan uutta Wartburg 353:a – "kauneinta mitä omistamme".

henrik-andersenMessuilla Ingrid tapaa tanskalaisyhtiön edustajan Poulin. He rakastuvat ja alkavat suunnitella uutta elämää Tanskassa. Jokin hintahan siitä pitää maksaa. Kirjan rakenteessa kertonee se, että tapaamisesta kerrotaan sivulla 240, kun sivuja kaikkiaan on 448. En tohdi kertoa enempää.

Limittäin ja lomittain kerrotaan Ingridin ja Poulin nuoruudesta, Martinin kasvusta ja jalkapallourasta, perheen yhteiselosta, DDR:n ja Stasin pitkästä varjosta. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä selvemmäksi käy, ettei sielläkään kaikki ole sitä miltä näyttää ja paljon on asioita käsittelemättä.

Henrik Andersen kertoo monista tavoista selviytyä tässä elämässä. Sukupolvilla on omat keinonsa. Valtioilla on omansa. Ehkä perheilläkin. Ja sekin on oma juttunsa, miten niihin ratkaisuihin kasvetaan. On nautinto lukea tekstiä, joka hengittää ja jossa ei tarjoilla valmista vastausta.

Onkohan se sitten niin, että ainoa turvavyöhyke tässä maailmassa on jalkapallokenttä?

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn