Kirjasto

Chad Harbach: Pelin henkipelin henki-188x300
Otava, 2013
esitellyt 27.4.2013 Tommi Tapiainen

"Ongelma, kuten useimmat elämän ongelmista, liittyi varmaan jalkatyöhön."

Ei se kuulkaa haittaa, vaikkei ymmärtäisi mitään baseballista. Se on vähän kuin pesäpallo, mutta tylsempää. Sen ympärille voi hyvin kirjoittaa vajaan 500 sivun romaanin. Se kertoo polttajasta, jonka tarkoitus on kopata pallo kiinni ja heittää pesälle.

Tuo polttaja on Henry Skrimshander, jonka ainoa haave tässä elämässä tuntuu olevan pelaaminen. Yhdysvalloissa lahjakkuudet haravoidaan aikaisin ja pyritään hiomaan kiiltäviksi timanteiksi. Mike Schwartz huomaan rimpulamaisessa pojassa potentiaalia ja houkuttelee tämän urheilustipendin voimalla pieneen yliopistoon. Yliopiston joukkue ei ole voittanut 104 vuoteen mitään merkittävää, mutta se kaikki on tietenkin muuttuva Henryn myötä.

Henryn kämppis Owen suhtautuu peliin kevyemmin. Nuorimies lukee pelivuoroa odottaessaan maailmankirjallisuuden klassikoita, pohtii ympäristöasioita ja haaveilee rakkaudesta. Sitähän ne kaikki teinit tekevät. Poislukien klassikot ja ympäristön.

Kolmen keitokseen lisätään vielä yliopiston rehtori Guert Affenlight, jonka tytär Pella palaa isän hoteisiin parisuhteensa kariutuessa. Pella ihastuu Mikeen ja Guert Oweniin.

Onnea tavoitellaan. Onnea on yhtäjaksoinen onnistuneiden polttojen ja koppien sarja. Onnea on sielunsympatia eläkeikää ja juuri aikuistuneen miehen suhde. Onnea se itsetunnon kohotus jota urheilumenestys tuo.

"Hänen heittonsa eivät olleet suoraan maalitauluun ammuttuja kiväärinlaukauksia vaan kuin laatikosta vapaaksi päästettyjä kyyhkysiä."

Onnea ei ole se, että heitto epäonnistuu ja osuu parasta kaveria päähän. Kaikki muuttuu. Käsi, joka ennen toimi kuin robotti, ei enää tottelekaan käskyjä. Polttaja alkaa miettiä suorituksiaan ja menettää otteensa. Ote häviää niin räpsästä, pallosta, mailasta kuin kaikesta inhimillisestä. Ja kuitenkin elämän on jatkuttava, vaikka ei olisikaan elämänhalua.

Pelin henki on alkukielellä Art of fielding. harbach-150x150Fieldingillä tarkoitettaneen nimenomaisesti ulkopeliä. Sitä kun yritetään lukea lyöjän ja etenijän ajatuksia, ennakoida tulevaa, sijoittua oikein, toimia vaistonvaraisesti. Se on hienovaraisempaa kuin itse "peli". Lajia tuntematon ei näe taustalla toimivia mekanismeja, mutta sen saloihin vihkiytynyt näkee sen shakkina.

Urheilu tuo oivan ympäristön kirjaan. Joukkuepelissä kukaan ei pärjää yksin. Muu joukkue rakentaa jokaista yksilöä, auttaa löytämään vahvuudet ja minimoimaan heikkoudet. Voittaja joukkue kantaa. Hyvä joukkue kannattelee myös häviön tullessa.

Chad Harbach kirjoitti teostaan 10 vuotta. Se on hiottu äärimmäisen nautittavaksi kokonaisuudeksi, jossa vain lopussa on hieman laittomaksi mennyt lyönti.

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn