Kirjasto

9789511277101Juhana Torkki: Tarinan valta
Otava, 2014
esitellyt 7.2.2014 Tommi Tapiainen

"Olemme kaikki alttiita hypnoosille."

Juhana Torkki on se mies, joka yleensä arvioi niin presidentin kuin pääministerin tai muiden poliitikoiden puheita lehdissä ja televisiossa. Torkki tuli tunnetuksi vuonna 2006 julkaisemallaan teoksella Puhevalta.

Nyt Torkki palaa puheen, mutta varsinkin tarinan valtaan. Takakansitekstin aloitus kertoo oleellisen: "Olemme aina valmiit kuulemaan kertomuksen, jossa joku ihminen uskoo unelmaansa - tai jossa jonkun unelma särkyy."

Teologian tohtorina Torkki on selvästi lukenut ison kirjansa. Hänen tekstissään on profeetallinen ulottuvuus. Kirjassa hän kertoo tarinoitten taustoja aina alkuihmisestä ja etenkin antiikin Kreikasta käsin. Tarinat eivät ole muuttuneet mihinkään, vain muoto ja niiden kertojat vaihtuvat.

Kirjassa esitellään muutamia tapauksia, joissa tarinan voima on erityisen suuri. Torkki kertoo Applen johtajan Steve Jobsin laskelmoidusta karismasta kutsuen tätä maagiksi, taikuriksi. Vertailussa Nokian Steven Elop on vain varjo Jobsista. "Taikuri ei esitä keskeneräisiä, harjoittelemattomia temppuja."

Barack-Obama-ObeyKotimaasta nousee esiin Ilkka Kanerva ja se miten kaikki yllättäneestä hyvin ulkoministerin pestiä hoitaneesta miehestä tulee luottamuksen menettänyt surullinen hahmo. Politiikan saralta Torkki tutustuttaa meidät myös etenkin valtavan toivon ja mahdollisuuksien ruumiillusutmaan Barack Obamaan. Torkki kysyy kuinka paljon me lopulta tiedämme Obaman politiikasta, vai onko niin, että vain haluamme uskoa häneen ja hänen tarinaansa. Köyhän miehen versiona kirjassa tuodaan esiin kotomainen vaihtoehto, perussuomalaisten Timo Soini. Soinin nerokkuus on kyky puhutella ns. kadun miestä.

Yksi historian vaikuttavimmista tarinoista on Nelson Mandelan. Juhana Torkki kertoo miten Mandelan tarina muovautui 27 vankilavuoden aikana. Mandelan tapaus johtaa hänen lapsuuteen ja suulliseen tarinaperinteeseen. Tietoja, taitoja, historiaa ja myyttejäkin välitettiin aina kohdattaessa. Niin hänestäkin muovautui hyvä puhuja. Vaikka aika on jättänyt Mandelasta, hänen tarinansa jää elämään. "Tehdäkseen rauhan vihollisen kanssa on työskenneltävä vihollisen kanssa, ja niin vihollisesta tulee kumppani."

Kirjan loppuosassa kerrotaan mielenkiintoisesti miten kansanliikkeet kertovat uudenlaista tarinaa. Ne vallanpitäjät, jotka eivät ole herkkiä näille tarinoille, ovat pian entisiä vallanpitäjiä. Torkki myös vertaa puheiden ja tekojen vastaavuutta. Kukapa uskoisi lohduttavaa naamaa, joka ei näytä välittävän aidosti.

juhanatorkki1Tarinan valta sisältää melko suuren teoriaosuuden, joka on paikoin puuduttavaa. Käytännön esimerkit kuitenkin tuovat ne eläväksi. Jos olet kiinnostunut tarinoista ja niiden kertomisesta, löydät Tarinan vallasta varmasti paljon ajattelemista.

Tutustu myös kirjassa esiteltyjen henkilöiden elämäkertoihin:

Soini, Timo: Peruspomo (2014), Maisterisjätkä (2008)

Isaacson, Walter: Steve Jobs (2011)
Jobs, Steve: Steve Jobs omin sanoin (2011)

Obama, Barack: Unelmia isältäni : kertomus rodusta ja sukuperinnöstä (2009)
Obama, Barack: Rohkeus toivoa : ajatuksia amerikkalaisen unelman pelastamisesta (2009)

Mandela, Nelson: Pitkä tie vapauteen : omaelämäkerta (2014)
Stengel, Richard: Mandelan tie : 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta (2010)

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn