Kirjasto

ihmisruumis-giordano paolo-26839514-1694977752-frntlPaolo Giordano: Ihmisruumis
WSOY, 2014
esitellyt 26.9.2014

"Komennuksen jälkeisinä vuosina jokainen heistä yritti muuttaa elämässään kaiken, kunnes muistot siitä toisesta, aikaisemmasta elämänjaksosta vehroutuivat väärään, keinotekoiseen valoon, ja he alkoivat itsekin uskoa, ettei mitään siitä kaikesta oikeasti ole tapahtunutkaan, tai ei ainakaan heille."

Paolo Giordano esikoisteos Alkulukujen yksinäisyys teki minuun suuren vaikutuksen. Paitsi matemaattista kauneutta, se sisälsi pakahduttavan tunnelman, ahdistavan mutta kiehtovan. Herra on teoreettisen fysiikan tohtori, joten liekö kirjailijuus täydellistä vastapainoa tohtorin töille.

Ja nyt vuonna 2012 Italiassa ilmestynyt teos saadaan suomennettua. Se puoltaa paikkaansa siinäkin mielessä, että italialaista nykykirjallisuutta käännetään suomeksi kovin vähän.

Ihmisruumis on hieno ja kuvaava nimi romaanille. Ruumis on temppeli tai voi se olla huonosti sisustettu yksiökin. Mutta täytyyhän ihmisen olla muutakin kuin ruumis. Mitä sen sisältä löytyy?

"Täytyyhän koittaa hetki, jolloin ihminen lakkaa olemasta rikkinäinen, hetki jolloin juuri siellä missä haluaakin."

Alkulukujen yksinäisyyteen verrattuna Ihmisruumis on tiiviimpi. Ollaan italialaispataljoonan komennuksella Afganistanissa. Giordano kuvaa eri lähtökohdista yhteen laitettua joukkoa ja sen dynamiikkaa.

giordanoJokainen kantaa historiaan mukana, vaikka haluaisikin ravistaa ne haamut harteiltaan. Yksi kipuilee itsenäisyytensä kanssa, toinen sitoutumisen, kolmas on paossa menneisyyttään ja itseään. Kirjan päähenkilö on lääkintäluutnantti Egitto, joka on ajautunut lääkekierteeseen. Egitto on monella tapaa ulkopuolinen, joutuu ja saa pitää etäisyyttä sotilaisiin. Porukasta löytyy tietysti se remuaja, sotahullu, kiusankappale ja kiusattaja.

Giordano onnistuu luomaan sävyjä tarinaansa hienovaraisesti. Hän luo kuvauksensa viileästi, mutta samalla niin että jokaiseen hahmoon on helppo samaistua. Piirteitä on meissä kaikissa. Mutta yksikään hahmo ei ole kokonainen, täydellinen ihmisruumis.

Paljon tapahtumia kaipaavalle Ihmisruumis ei anna tyydytystä. Giordano käyttää tehokeinoja harkiten ja siitä muodostuukin kirjan erinomaisuus. On selkeä käänne ja aika ennen sitä ja sen jälkeen. Esikoiskirjan pakahtuva tunnelma hiipii pikkuhiljaa kuvaan mukaan.

"Miksi hän kaipaa aina liikaa ja aina sellaisia asioita, joita ei voi saada, menneitä tai, mikä vielä pahempaa, sellaisia jotka eivät voi koskaan tapahtua? Onko se hänen kirouksensa? Hän on vasta kahdenkymmenen, mutta hän alkaa jo toivoa, että kaikki nuo haaveet katoaisivat jäljettömiin."

Ihmisruumis ei lopultakaan kerro taistelujoukon toiminnasta tai armeijan touhuista, se pureutuu ihmismielin lokeroihin ja omaan kamppailuun traumojaan vastaan. Lopussa ei ole voittajia.

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn