Koulutus ja opiskelu
Jämsän seutukunnalla on mainiot ja monipuoliset mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen!
Jämsän kaupungissa on tällä hetkellä perusopetuksen alakouluja yhteensä 11 ja yläkouluja kaksi (2). Lisäksi löytyy yhtenäiskoulu. Toisen asteen koulutukseen on Jämsässä hyvät mahdollisuudet. Jämsän kaupunki järjestää lukiokoulutustakahdessa lukiossa, Jämsän keskustassa sekä Jämsänkoskella.
Ammatillisen koulutuksen alueella toimii Jämsän ammattiopisto, joka on vuoden 2009 alusta osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää. Runsas koulutusvalikoima tarjoaa mahdollisuuden tutkintojen suorittamiseen sekä monipuoliseen aikuiskoulutukseen.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun aluekehittämispalvelut tarjoavat monipuolista ja laaja-alaista korkeakouluosaamista Jämsän seudun elinkeinoelämän ja julkisten organisaatioiden kehittämisen tueksi. Seudulla toimiva korkeakouluasiamies on linkkisi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Lisätietoja (PDF-tiedosto).
Jämsän työväenopisto opettaa kymmenillä kursseillaan jokaiselle jotakin uutta ja innostavaa - elämän eri alueille ja tilanteisiin. Musisoinnin salaisuuksiin antaa erinomaista ohjausta Jämsänjokilaakson musiikkiopisto, jossa tuetaan voimakkaasti tavoitteellista musiikin harrastamista.
Jämsän Kristillinen Kansanopisto on sisäoppilaitos, jossa saa sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta.
Sivuiltamme saat lisätietoa alueen koulutukseen ja opetukseen liittyvistä asioista koulukohtaisesti.