Ulkopaikkakuntalaisen oikeus kiireettömään hoitoon

Jos muun kuin yhteistoiminta-alueen kuntien asukas asuu tai oleskelee säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti yhteistoiminta-alueella työn, opiskelun, vapaa-ajan vieton, lähiomaisen tai muun läheisen asumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi, hän voi käyttää hoitosuunnitelmansa mukaisen hoidon toteuttamiseen myös muun kuin oman kuntansa perusterveydenhuollon palveluja hoidosta vastaavan terveyskeskuksen muuttumatta.
 
Henkilön on tehtävä ilmoitus valinnastaan kirjallisesti, joko vapaamuotoisesti tai täyttämällä lomake (ulkopaikkakuntalainen.pdf). Lomake ulkopaikkakuntalaisen terveydenhuollon/hoidon tarpeesta lähetetään allekirjoitettuna sille terveysasemalle, jolla henkilö aikoo asioida.

Lomake Ulkopaikkakuntalainen (pdf)

Näissä tapauksissa henkilön pääasiallisena asiointipaikkana säilyy oman kunnan/ yhteistoiminta-alueen terveyskeskus, jossa myös hoitosuunnitelman tulee pääsääntöisesti olla laadittu. Hoitosuunnitelmasta on annettava ilmoituksen yhteydessä lyhyt selvitys.

Päätöksen hoitoon ottamisesta tekee terveysaseman lääkäri. Päätökset kirjataan Effica-kertomuksen TIIV-lehdelle.