Äitiysneuvolaseuranta
![]() |
|
|
|
|
|
|
» Liikunta
|
|
|
|
|
|
» Isyys
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Neuvolassa käydään läpi mm. raskauden tuomia muutoksia, työssä jaksamista, vanhemmuutta, imetystä, synnytystä, sosiaalietuuksia, tarvikehankintoja ja perheen yksilöllisestä tarpeesta nousevia aiheita. Neuvolassa kartoitetaan terveyskäyttäytymistä sekä annetaan ohjausta ja neuvontaa terveellisten elämäntapojen tueksi.
Neuvolassa seurataan äidin ja sikiön vointia. Neuvolakäynneillä mitataan mm. painoa, verenpainetta, hemoglobiinia ja testataan virtsasta sokerit ja valkuaisaineet. Raskauden edetessä aletaan kuunnella sikiön sydänääniä, mitataan kohdunpohjankorkeus ja tunnustellaan ulkoisesti mm. sikiön asentoa ja lapsiveden määrää. Lääkärikäynnillä tehdään gynekologinen tutkimus.
Ensimmäinen neuvolakäynti varataan, kun odottaja ottaa yhteyttä neuvolaan. Ensikäynti pyritään tekemään raskausviikoilla 7-9, joten kannattaa olla ajoissa neuvolaan yhteydessä. Ensimmäisellä käynnillä keskustellaan perheen tilanteesta ja tuntemuksista sekä käydään läpi raskauteen liittyvää tietoa ja materiaalia. Ensikäynnillä otetaan myös raskauteen liittyviä laboratoriotutkimuksia.
Linkkejä
- Finohta:n Internet-sivuilla on tarjolla sikiöseulontaopas
- Keski-Suomen keskussairaalan Internet-sivuilla on lisää tietoa sikiöseulonnoista
- UKK-instituutin sivuilta löytyy tietoa terveysliikunnasta
- Selkäliiton sivuilta löytyy opas odottaville äideille
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämä Internet-sivusto isyydestä
- Tietoa mahdollisuuksista ja oikeuksista isyys- ja perhevapaisiin
- Sosiaali- ja terveysministeriön Internet-sivuilla on Lapsi, perhe ja ruoka –opas, josta löytyy lisää tietoa raskauden aikaisesta ravitsemuksesta
