Historiaa

  
Jämsän keskusta eli Seppola 1900-luvun
 puolessa välin 
 
Jämsän keskusta vuonna 2005

Jämsän alueellinen muodostuminen 

 
Jämsä oli keskiajalla Hämeen pohjoisin hallintopitäjä. Alueeltaan se oli paljon nykyistä laajempi, sillä siihen kuuluivat Jämsän lisäksi Jämsänkoski, Koskenpää, pääosa Korpilahtea ja Muurametta sekä osa Säynätsaloa ja Petäjävettä. Tästä alueesta käytettiin nimitystä Suur-Jämsä. Suur-Jämsän asutuksen keskipiste oli nykyinen Jämsän kirkon seutu.
 
Vanhan emäpitäjän alueet alkoivat itsenäistyä 1860-luvulla, jolloin Suur-Jämsä supistui Jämsän, Jämsänkosken ja Koskenpään käsittäväksi alueeksi. Tämä, ns. Vanhan Jämsän aikakausi ulottui vuoteen 1926 saakka. 
 
Vanha Jämsä hajosi kunnallisesti vuoden 1926 alusta, jolloin emäpitäjästä erkanivat Koskenpää ja Jämsänkoski. Tällöin muodostunut Jämsä eli omana alueenaan vuoteen 2001 saakka.
 
2000-luvulla kuntajakomuutokset jälleen laajensivat Jämsän aluetta tiheään tahtiin. 2001 alusta Jämsän kaupungista ja Kuoreveden kunnasta muodostettiin uusi Jämsän kaupunki. Vuoden 2007 alusta Jämsään liitettiin osa Längelmäkeä ja vuoden 2009 alusta palautui ns. Vanhan Jämsän alue yhteen eli Jämsän kaupungista ja Jämsänkosken kaupungista muodostettiin yksi uusi kaupunki. Kaupungin nimenä säilyi Jämsä.


Itsenäisestä kunnallishallinnosta kaupunkiaikaan

 
Ensimmäinen kuntakokous Jämsässä pidettiin vuonna
1866 ja sitä pidetään Jämsän kunnallisen itsehallinnon perustamisvuotena.  
 
  • 1969 Jämsän kauppala, Jämsästä tuli kauppala eli erillinen kaupunkimainen taajama
  • 1977 Jämsän kaupunki, Suomen kauppalat muutettiin kaupungeiksi
  • 2001 Jämsän kaupunki, Jämsän kaupunki ja Kuoreveden kunta yhdistyi ja muodostettiin uusi kaupunki, jonka nimeksi tuli Jämsä
  • 2007 Jämsän kaupunki, osa Längelmäen kuntaa liitettiin Jämsään
  • 2009 Jämsän kaupunki, Jämsän kaupunki ja Jämsänkosken kaupunki yhdistyivät ja muodostettiin uusi kaupunki, jonka nimeksi tuli Jämsä