Aamu Jämsässä 13.6.2006 klo 6.20 oli helteisen päivän alku Ruotsin Lappiin tapahtuvalle patikalle. Ajatus reissusta näille kulmille syntyi nopealla aikataululla. Vajaa kuukausi pähkäiltiin ajatusta. Aikainen ajankohta selittyi varhaiseen kevään tuloon Lapissa. Netti antoi hyvät mahdollisuudet veden korkeuden seurantaan Tornionjoessa, kelikameran kuvat taas kertoivat Kilpisjärvellä lumen vähenemisestä Saanan rinteillä. Kun vielä parhaimmillaan 33 asteen helle oli lähtöpäivänä työntymässä kohti pohjoista, tuntui siltä, että olimme oikeaan aikaan liikkeellä.
Ajelimme vaihteeksi Tornionjoen länsirantaa Karesuvantoon. Tie on kohtuukunnossa, nopeus 110 km/h. Karesuvantoa lähestyttäessä tiessä on melkoisesti roudan tekemiä heittoja. Karesuandon Statoililta ostimme kalastusluvat (=Kiiruna-kortti) viikon ajaksi, hinta 22 e. Euroilla sai maksaa.
Saavuimme Ropin pirtille 12 tunnin ajon jälkeen. Rupattelimme omistajan kanssa ensi tuntumat paikallisesta säästä ja hyttysistä kahvikupin ja munkin kera. Muutama yksittäinen hyttynen oli jo liikkeellä. Tunturikoivut olivat tunturimittarien massaesiintymisen jälkeen edelleen voimissaan, vaikka yksittäisiä kuolleita puita olikin.
Jatkoimme matkaa Peeran retkeilykeskukseen ja sieltä vajaa kilometri Könkämäenon rantaan, vastarannalla Ruotsin puolella on Keinovuopion kylä. Puhelinsoitto Sixten Jensenille toi meille jobinpostia - perämoottori ei lähde käyntiin. Vesipumppu oli rikki. Naapuri pelasti kuitenkin tilanteen. Pääsimme sittenkin matkaan.

Kummavuopion tunnelmissa

Pakkasimme rinkat reissua varten. Matkatavarat jätimme autoon. Suunnistusvälineinä meillä oli kartan lisäksi GPS, jossa oli ladattuna vapaa-ajan kartta Ruotsista. Könkämäenon ylitimme pientä riippusiltaa pitkin Keinovuopion puolelle. Tavarat pakkasimme pakuun, joka vei meidät 9 km matkan Kummavuopioon. Tie lienee ainoa, mitä autolla pääsee Keinovuopiossa ajamaan. Kannoimme tavarat veneeseen, ja jatkoimme matkaa. Harakkanivan ja Harakkakosken kohdilla meidän piti jalkautua ja kävellä rantoja pitkin.
Joen rannat reilun 400 metrin korkeudessa ovat tunturikoivuisia tai pajuryteikköjä, välistä hiekkarantaisia korkeine penkkoineen. Sisäkaarteista löytyy oikeita hiekkarantoja, mutta ovat kalastusta ajatellen liian matalia. Jyrkistä penkoista heittely onnistuu, kun vaan pääsee alas veden rajaan ja vielä sieltä poiskin. Paikoin polulta joen rantaan pyrittäessä suojuonteet pakottavat kiertämään märimpiä paikkoja ainakin vaelluskengissä.

Kummaenon maisemia joen alajuoksulta

Saavuimme Pitkäkoskelle, josta veneellä ei pääse pidemmälle. Kuittasimme maksun (140 e) venekyydistä ja leiriydyimme. Sää oli puolipilvinen, muttei erityisen lämmin - 15 astetta. Marko löysi leiripaikan läheltä ampuhaukan pesän. Sinirinta lauleli teltan lähellä. Laulurastaita oli, kahlaajista vikloja ja rantasipi, myös variksia erämaasta tapaa. Eka ilta meni joella teistejä kokeillen, syöden pois raskaita ruokia, kuppia ottaen ja nuotiota poltellen. Tunnelma oli odottava.

Uusi päivä koitti aurinkoisena, mutta viileän tuulisena. Odottamamme helleaalto ei sittenkään yltänyt Käsivarren korkeudelle, joten hyttysiä oli tuskin lainkaan ja vesi oli kylmää. Kalastelimme Pitkäkoskea ylös- ja alaspäin lipoilla ja perholla. Koski on piirteetön, eikä heittopaikkoja tahtonut löytyä. Noin kilometrin päässä kosken alla on iso mutka, jossa hiekkapenkat olivat viiden metrin korkuiset ja syvyyttä riittävästi. Heitimme aluksi penkan päältä. Lotto oli kova kone. Päästiin kalan makuun ja saatiin pari reilun puolikiloista harria.
Lyhyihin siirtymiinkin kannattaa käyttää merkittyä polkua. Paikoin joki on kilometrinkin päässä polusta, jolloin ryteikössä meno voi tulla kyseeseen. Vavathan ne siellä ovat vaarassa rikkoutua.
Iltaa myöten sää kävi tosi koleaksi. Oli mentävä telttaan makuupussin lämpimään. Lämpötila kävi yöllä lähellä nollaa. Oli varmaankin normaali sää siihen aikaan.

Kummaenon harreja

Kolmas päivä aloitettiin herkuttelemalla tikussa paistetulla harrilla. Jatkoimme matkaa siirtymällä reilut viisi kilometriä Lairikoskelle. Lairi muuten tarkoittaa savea ja sen näkee kosken veden väristäkin. Matkalla pikkukuovit varoittelivat poikasiaan. Tunturikihukin kävi tarkistamassa kummat kulkijat. Polku on merkitty hyväkulkuinen mönkijä/kelkkaura, jossa oli paikoin vettä. Isompien purojen ja jokien yli on rakennettu silta. Joissakin kohden polku ja kelkkaura kulkevat eri reittiä, mutta nekin on hyvin merkitty karttaan. Yritimme kalan tuloa koko iltapäivän ja illan, mutta ei merkkiäkään kalasta. Majoituimme poromiesten tuvalle, joka oli avoinna. Kamina oli lämmityslaitteena ja saimmekin nukkua seuraavan yön kotoisasti patjoilla.

Maisema harjulta Kummaenolle Gobmevarrin kohdalla

Jatkoimme matkaa. Sää oli edelleen viileä ja tuulinen, mutta aurinkoinen. Polku nousi korkealle harjulle, jolta oli hyvät näköalat joelle päin. Kalastaminen harjulta käsin on hankalaa ja jatkoimmekin matkaa edelleen harjulla kulkien kohti Pältsanin tupaa. Ennen tuvalle saapumista pysähdyimme vielä kuvaamaan komeaa parikymmenmetristä Bollusfelletin putousta. Matkaa kertyi neljännelle päivälle 9 km.

Pältsan (1444 m) on kaksihuippuinen tunturi, etualalla Pältsanjoki

Pältsanin tuvalla ei ollut ketään. Lappu ovella kertoi, että kesäsesonki alkaa vasta heinäkuun puolella. Näin meiltä meni ajatus sivu suun päästä saunomaan. Se on todella mahdollista, kun lämmittää saunan ja hakee vedet 200 metrin päästä. Vanha tupa sen sijaan oli auki. Tupa on siisti, kaminalla ja patjoilla varustettu. Myös astioita löytyi. Sesonkiaikoina vanhakin tupa on maksullinen.
Viides päivä pidettiin välipäivänä Pältsanin avarassa vihreässä laaksossa n. 600 metrin korkeudessa. Paikka on neljän polun risteys. Polut vievät Kummavuopioon ja Gappoon, mutta sen kautta kulkee myös Kalottireitti Rostojärveltä Kilpisjärven Kolttalahteen.
Marko kävi huiputtamassa Pältsanin länsipuolen jäätikköisistä tuntureista Juoksavatnjunnin 1450 metrisen huipun, me Arton kanssa kiertelimme Pältsanjoen paikoin korkeapenkkaisia hiekkarantoja. Arto kävi vielä kuvausretkellä Bollusfelletillä. Joen rannassa viihtyi ruusukasveihin kuuluva, puolivarpu lapinvuokko, joka kasvaa siellä hiekkapenkoissa mättäinä. Alueen tyyppikasvi kullero vasta aukoi nuppujaan. Lapinorvokki sen sijaan kukki yleisesti kosteilla paikoilla. Seudun kalkkipitoinen maaperä suosii monia kasveja. Varhaisen ajankohdan vuoksi meille jäi vain aavistus kukkaloistosta. Räystäspääskyparikin oli jo ehtinyt pohjoisille pesimäsijoilleen lennellen tuvan ympärillä.

Bollusfellet

Kuudes päivä valkeni ja edessä oli jyrkkä 250 metrin nousu Tuipaliin. Lähdimme aamulla hyvässä säässä liikkeelle. Alussa polku mutkitteli koivikossa, ja sen hävittyä olimme lopulta paljakalla 850 metrissä. Paikoin polku oli rakkainen ja painanteissa pehmeä, mutta muuten kelvollinen ja hyvin merkitty. Ylängöllä on muutamia varteenotettavia rautujärviä. Toiselle niistä, Lahkunjoaskejärvelle pysähdyimme pariksi tunniksi. Jopa kelvollisia rantojakin löytyi. Tuulinen keli suosi lippoja, mutta ei vaan tullut yhtään tärppiä. Ravintoa järvessä ilmeisesti on, sillä monet linnut viihtyivät siinä. Oli useita tunturikihuja, kalalokkeja, alleja ja telkkiä. Vesipääskykin nähtiin. Järven pohjasta lippaan tarttui jotain heinää, eli sekin kertoo, ettei järvi ole karu.

Iltapäivällä alkoi sataa. Arton kova menohalu Kilpisjärvelle ja huono sää muuttivat suunnitelman ja jatkoimme matkaa Kolttalahteen. Polku tekee kahdessa vaiheessa 300 metrin laskun (diagrammi) neljän kilometrin matkalla. Siinä polvet ja nilkat joutuvat koville. Pältsanin suuntaan vaeltavat saavat varautua Suomen mittakaavassa korkeimpaan yhtäjaksoiseen nousuun Tuipalin ylängölle.

Tuipalin korkeus matkan funktiona Kalottireittiä pitkin Kolttalahteen päin

Kolttalahdesta voi jatkaa matkaa Kalottireittiä Kolmen valtakunnan pyykin kautta Mallan puiston kautta Kilpisjärvelle. Me valitsimme helpomman tavan ja jäimme odottamaan sateessa Malla-laivan tuloa. Siinä odotellessa saunoimme - siis todella saunoimme laivurin rantasaunassa - luvalla tietysti :) Sinä päivän patikoimme 15 km.

Malla-laiva saapuu sateessa Kolttalahteen

Klo 20.30 pääsimme laivaan ja viimeinen rasti 15 euron hintaan Kilpisjärvelle meni nopeasti. Auton haku Peeralta järjestyi helposti, kun saimme laivan kapteenin tarjoaman kyydin ja pääsimme kaikki tavaroinemme satamasta majoituspaikkaan. Näin palvelut Kilpisjärvellä parhaimmillaan toimivat. Majoituimme uusiin mökkeihin. Vaikka hinta olikin 100 e/vrk, niiden tasoluokitus oli hyvin hyvä. Taisi olla eka kerta, kun voitiin pestä reissuvaatteet pesukoneessa jo ennen paluumatkaa. Loppuilta meni saunoen, syöden ja kuppia tehden.
Kun meiltä jäi päiviä käyttämättä, olimme yhden päivän Kilpisjärvellä. Kiertelimme kylällä ja kävimme Peerakoskella katsastamassa kalan tulon. Joen rantaan pääsy oli hankalaa vaelluskengissä, kun suolla oli vetinen. Paras kalastuspaikka oli välisuvannon jälkeisen kosken niska, josta perholla tulikin pari harria. Hyttysiäkin alkoi jo olla ilmassa, vaan ei vielä kalojen mahassa. Saunottiin ja syötiin kunnolla. Loppuillan istuimme hotellin yökerhossa, joka oli juuri avattu.

Kalan tulo jäi odotettua pienemmäksi. Sitä kuitenkin lähdettiin hakemaan. Mutta kun ei ollut pörriäisiä. Vedetkin olivat varsin kylmiä, kun ei sitä hellettä tullutkaan. Luonnon toimiin on paha vaikuttaa. Joka tapauksessa oli mukava reissu. Oli uudet maisemat. Taas tuli uusi kokemus Lapin jylhissä maisemissa.

teksti H. Koivisto, kuvat H. Koivisto ja M. Kokkonen

Karesuvannon Statoililta saa Kiiruna-kortin
Lisää kuvia Kummaenon reissusta
Reittikartta Kummaenon patikasta
GPS-jälki Pältsanilta Kolttalahteen Garminille Ozin plt-tiedostona
GPS-jälki Kummaenon Pitkäkoskelta Pältsanin tuvalle